Tämä tarina on tosi:
Kaksi aikuista päättää erota. Kaikki sujuu oiken mallikkaasti aluksi. Ystävät ja tuttavat ihailevat kypsää tapaa, miten aikuiset hoitavat asioita keskenään. Lapsi on tasapainoinen. He huolehtivat lapsen elatuksesta yhdessä sopuisasti. Mutta sitten kuvioon saapuu kolmas osapuoli ja BUM!!! Kaikki muuttuu.
Toinen aikuinen ei kykenekään enään pitämään yhteyttä, ei edes lapsen asioissa. Syynä on se, ettei kolmannelle osapuolelle tule paha mieli. Hän saa myös jollain papereille viranomaistahon uskomaan olevansa työtön, varaton ja kykenemätön lapsen elatukseen.
Toinen aikuisista hakee elatustukea Kelalta, jonka käsittely kestää kuukausia. Lapsi tarvitsee uuden talviulkoilupuvun, odotellaan alennusmyyntejä.
Samaan aikaan työtön ja varaton aikuinen ostaa uuden asunnon, työskentelee kuitteja vastaan ja matkustaa kaukomatkoilla. Ja yhteiskunta maksaa niin ansiosidonnaiset kuin elatustuet.
Mikähän tässä tarinassa mättää? Onko arvot kohdallaan ? Taitaa olla vilunki kun kannattaa. Toisen aikuisen moraali ei kuitenkaan riitä epärehellisyyteen; onneksi. Hän voi kulkea pystypäin, selviytyjänä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti