Demari-Taru

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Vaalihuumaa

Tänään oli vaalikadun avajaiset. Suurin osa ehdokkaista on kuitenkin  tehnyt kampanjointia jo pitkään. Itse en tällä erää lähtenyt kisaan mukaan.

Arvostan todella kaikkia heitä, jotka antavat oman vapaa-aikansa oman viiteryhmänsä asioiden eteenpäin viemiseen. Sitä on kampanjointi; sillä tuodaan esiin  tärkeitä asioita.

Olen aina ihmetellyt mistä kumpuaa ajatus, että "poliitikot ajavat vain omaa etuaan." Mitä etua kanpamjoinnista on? Sitä tehdään  vapaaehtoisesti vapaa-ajallaan ilman minkäänlaista korvausta. Suurin osa jopa tietää, ettei mene läpi ek -vaaleissa, mutta pitää tärkeänä että saa asiaa näkyville ja nostaa oman poliittisen ryhmän arvomaailmaa esille.

Kansanedustajuus on työ. Vaativa työ, missä vaaditaan laajaa osaamista metsien pinta-alaverotuksesta perustuslaillisiin asioihin. Toivoisin sen työn arvostuksen palauttamista ja ymmärrystä, mitä kaikkea tuo työ vaatii. Kun annat äänesi, niin muistathan tämän.

Omasta joukkueesta löytyy loistavia ehdokkaita hoitamaan asioitamme valtakunnallisesti. Vaihtoehtoja löytyy. 

Niistä muutamia suositellakseni sanoisin, että jos arvostat laajaa asiantuntemusta, niin Aki Linden nro 45 on sinun ehdokkaasi.

Jos vaakakupissa painaa työikäisen, aikuisen ja maailmaa nähneen naisen näkökulma, niin silloin äänesi kannattaa antaa asioihin paneutuvalle Tyksin tehohoitaja Nina Kalliolle nro 40
Sinulla on myös mahdollisuus saattaa äänelläsi nykyinen varakansanedustaja, pitkän linjan kuntaosaaja Mika Maaskola nro 46 maaliin.
Nuorten äänen puolestaan tuo rohkeasti esille Viivu Seila, nro 48.
Tehkää viisaita äänestypäätöksiä.Äänestä paremman ja reilumman Suomen puolesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti