perjantai 7. huhtikuuta 2017

Pitääkö olla huolissaan?

Tukholman ja Pietarin tapahtumat saivat liikeelle vilkkaan turvallisuuskeskustelun. Kuten arvata saattaa, niin keskustelu muuttuu hiljalleen ääriryhmien väliseksi nokitteluksi, millä ei ole enää mitään tekemistä turvallisuuden kanssa.

On totta, että uhka on olemassa jo Suomessa. Tämän on supo vahvistanut jo aikaa sitten.
Meitä viranomaisia tiedotetaan asioista ja tilanteita seurataan. Supo on nostanut uhkatasoa jo kesällä 2014. Tämä koskee niin ulkomaista uhkaa kuin kotimaan radikalisoitumista.

On siis syytä jättää hokema "Ei anneta pelolle valtaa", koska pelko on  hengissä säilymisen ehto. Uhkakuvien maalailu on eri asia, kuin terve varautuminen. Jos jätämme pelkäämättä ja ummistamme silmämme, niin annamme luvan ääriliikkeiden toiminnalle. Tämä toimii samoin kuin hiljainen koulukiusaamisen hyväksyminen.

Ääriliikkeet, niin ulkomailta kuin Suomesta, niin oikealta kuin vasemmalta ovat uhka turvallisuudellemme. Ääriliikkeet toimivat tunteiden ja olettamuksien varassa. Jos jätämme turvallisuuskeskustelun heille, on yhteiskuntamme entistä turvattomampi.
Esimerkiksi kuntavaalit eivät voi olla näiden ääriliikkeiden mellastuskenttä; Turun kaupunki ei luo valtion maahanmuuttopolitiikkaa, ympäristölinjauksia tai työehtosopimuksia vaikka ääriliikkeet näillä viime metreillä ratsastavat.

Tunnustetaan uhka ja toimitaan vastuullisesti turvallisuuden eteen. Ollaan tarpeeksi, mutta ei liikaa huolissaan, noudatetaan lakeja ja toimitaan huutelun sijaan.





lauantai 1. huhtikuuta 2017

Keskusta kehittyy, miten käy lähiöiden

Keskustaa koskevat kaavoitusasiat ovat ne jotka nousevat uutiskynnyksen yli ja saavat niin valtuutetut kuin muut kuntalaiset valppaiksi. Tämä on tärkeää, koska asummehan upeassa kulttuurimaisemassa, millä on suuri historiallinen arvo koko maallemme. Keskusta tarvitsee uudistusta elinvoimaisena pysymiseen maisemallisia tekijöitä kunnioittaen. Keskustan ensimmäinen kunnostuskohde on tori ja sen pinta, jotta toriostokset hoituvat myös rollaattorilla ja lastenvaunuilla ,maisemallisista asioista puhumattakaann.

Mutta mutta...On aivan selkeästi havaittavissa alueellista arvottamista kaavoituksessa. Joko se on tiedon puutetta tai puutteellisten tietojen seurausta.
Kun Perno-Pansioon nousee uusia tuotantolaitoksia niin alueen asukkaat saavat lukea niistä lehdistä. Kun Jäkärlän asukkaat ovat jäämässä Maarian kaavoituksen jälkeen liikennepussiin, niin siihen vaaditaan kova taistelu asian korjaamiseksi. Näistä emme lehdistä lue ennen, vaan vasta jälkeen. Tähän on tultava korjausliike, jotta turkulaiset ovat tasapuolisessa asemassa-

Turussa on paljon hienoja lähiöalueita, joihin tulee satsata. Lähiöiden kaavoituksessa tulee huomioida, että se palvelee koko ikärakennetta. Tämä tarkoittaa niin pienten kuin perheasuntojen rakentamista, koulu- ja terveydenhoitoplaveluiden saatavuutta ja panostusta alueen liikenteeseen. Lähiö turvaa oman turvallisen lähikoulumatkan, kohtuullisen matkan terveyskeskukseen ja muihin palveluihin. Niin Pansion kuin Hirvensalon väylät on pidettävä auki ja kulkukelpoisina.

Tasapuolisuus ja alueiden moninaisuus on rikkaus, ei arvottava tekijä.