Demari-Taru

perjantai 25. syyskuuta 2015

Pansio-Pernoon tarvitaan toimenpiteitä puheiden ja lupausten sijaan

Pansio-Pernoon tarvitaan toimenpiteitä puheiden ja lupausten sijaan Maanantaina 7.9.15 Turun kaupunginhallitus päätti Pernon koulun ottamiseksi SPR:n hätämajoitustilaksi. KH:n päätösehdotuksessa oli lauselma, että samalla käynnistetään valmistelu Pansio-Pernon alueen kehittämiseksi. Tiistaina 15.9 Pansiossa järjestettiin asian tiimoilta asukkaiden tiedotustilaisuus. Tiedotustilaisuuden sijaan olisimme toki toivoneet asukaskuulemista ENNEN kh:n päätöstä. Tuossa tilaisuudessa nousi esiin paljon kysymyksiä juurikin alueen kehittämisen kannalta. Selkeitä vas-tauksia kysymyksiin ei juurikaan tullut, ehkä niitä ei oltu mietitty. Mainittakoon myös se, että Pernon kouluun tehtävä hätämajoitustila vaati rakennusluvan tilan käyttötarkoituksen muuttamiseksi ja tuo lupa myönnettiin viideksi vuodeksi, eikä lyhyelle aikavälille kuten SPR:n edustaja asukastilaisuudessa meille kertoi. Pansio-Pernossa on aiemmin toiminut vireä asukastoimikunta, mikä on ajanut alueen asioita ansiokkaasti. Tällä erää toiminta on ollut enää muutamien aktiivien varassa ja siitä kiitos heille. Pansio-Perno on ollut selkeästi unohdettujen alueiden joukoissa. Tämä näkyy jo mm. alueen viheralueiden hoidossa, mihin Mikko Hellsten jo otti kantaa tällä palstalla loppu kesästä. Kirjoitin kuluvan vuoden huhtikuussa (TS 14.4.15) Pansio-Perno –alueen asukkaiden toiveista alueen kehittämiseksi ja nämä samat asiat nousivat esille tuossa tiistain 15.9 asukastilaisuudessa. Tärkeimmät toiveet olivat liikunta-/monitoimitilat, uimaranta ja Pernon koulun terveiden tilojen hyödyntäminen. Näitä samoja asioita ja toiveita on pyöritelty jo parikymmentä vuotta. On niin alueen hyvinvoinnin kuin talouden kannalta järkevintä toimia nyt, eikä vasta hankerahoituksen kautta kun maito on jo maassa. Tästä meillä on kaupungissamme jo yksi lähiö – esimerkki. Nyt me alueen asukkaat odotamme konkreettisia, pikaisia toimenpiteitä viitaten tuohon kaupunginhallituksen päätökseen. Taru Pätäri Pansio