Demari-Taru

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Rautalankamalli kaupungin kiinteistönhoitopalvelujen kilpailutusten seurauksista

Pari vuotta sitten yhdessä sosiaalisen median sivustolla eräs toista laitaa oleva kuntapoliitikko arvioi kirjoitustani kaupungin toimintojen yhtiöittämisestä ja sen vaikutuksista kuntatoimijoiden arkeen. Arvostelussa mm. puututtiin siihen, että esittämäni arvio kustannusten kaatumisesta esimerkiksi koulujen budjettiin ei pidä paikkaansa. Nyt kun asia kulminoituu uuden budjettivuoden alettua, niin on syytä avata mitä yhtiöittämisen mukanaan tuomat kilpailutukset tuovat konkreettisesti mukanaan ja avata, että kyllä ne kustannukset kaatuvat juurikin toimijan niskaan.

Otetaan nyt esimerkiksi koulun toiminta, koska suurimmassa osassa Turun kouluja on niin siivous- kuin kiinteistöpalvelut kilpailutettu.

Alkuun niin siivous- kuin kiinteistöpalvelut olivat kaupungin omaa toimintaa. Paulat ja Karit pitivät yhteistyössä koulun kunnossa. Kiinteistönhoitaja tunsi talon ja sen ympäristön. Siistijät samaten ja se näkyi työn laadussa. Kun siistijä huomasi pimentyneen valaisimen, niin hän kertoi siitä suoraan kiinteistönhoitajalle. Sama toimi toisinpäin muissa asioissa. Keittiön kanssa sovittiin jouhevasti monet asiat. Rehtori ja opet eivät tuolloin edes tienneet jonkin olevan epäkunnossa, koska se korjattiin hetkessä. Viitisen vuotta sitten voitiin puhua vielä kiinteistönhuollosta ja – hoitamisesta.

Kaupungin yhtiöittäessä nuo palvelualat ei suuria muutoksia heti tullut. Muutoksena näkyi se, että asioiden hoitamiseen alettiin täytellä lomakkeita ja niille alkoi tulla hintaa. Kun järjestettiin kilpailutuksia eri toimijoiden välillä, niin koko järjestelmä muuttui.
Kilpailutukset voitti tietysti halvimman tarjouksen tehnyt toimija ja se ei ollut monessakaan tapauksessa kaupungin yhtiö. Monet isot toimijat haluavat kaupngin kukkarolle, vaikka toimintaympäristö on totaalisen tuntematon. Koulua ei hoideta samoin kuin kerrostalon kahdeksaa rappukäytävää.Kilpailutusten yhteydessä oli lisäksi n”unohdettu” kysyä käyttäjän eli koulujen henkilökunnan mielipiteitä ja tarpeita kiinteistönhoidon ja siivouksen suhteen.

Kiinteistöpalveluiden kilpailutuksen yhteydessä oli ajateltu jättää käyttäjäpalvelut kokonaan pois. Ne olisivat lisäpalveluina ostettavissa. Käytännössä tämä tarkoittaa koulussa esimerkiksi sitä, että kun kuljetusliike toimittaa 400 kiloa materiaaleja koululle, niin ei ole ketään jolle suoranaisesti kuuluisi olla ottamassa se vastaan ja siirtää sille kuuluviin paikkoihin. Tässä kohtaa on siis se lisäpalvelun oston paikka. Eräs toimija laskuttaa 60euroa tunti käyttäjäpalveluista. 

Koska koulut ovat kokonaisbudjetoinnissa, niin tässä kohtaa rehtori miettii käyttääkö hän tuon rahan oppilaiden hyväksi vai maksaa pörssiyhtiölle siitä palvelusta, mikä tuotettiin ennen kaupungin omalla palvelulla ilman että koulun budjettia rokotettiin. Valittavana on kaksi tuntia kantohommaa vai kuusi Aapista. Lopputuloksena on todennäköisesti se, että rehtori, koulusihteeri ja paikalle osuneet opettajat purkavat tuon monen sadan kilon lastin. Meillä on tällä hetkellä myös monta kallispalkkaista postinkantajaa, kun reksit omalla autollaan hakevat posteja sen sijaan, että maksavat siitä tuon 60e/h.
Kilpailutuksen hinta on laskettu niin alas, että käytännössä sitä ei ole mahdollista toteuttaa. Koulutilat rapistuvat hoidon puutteesta ja hoitamattomat pihat aiheuttavat useita vaarallisia kaatumisia koulun alueella.
Siivouksesta on vähennetty tunteja. Siistijät juoksevat rakennusten väliä, jotta ehtivät tekemään tuon kaiken lasketussa ajassa. Henkilöt vaihtuvat jatkuvasti, koska työ on niin kuormittavaa. Se taas näkyy työssä, koska omaa isoa aluetta ei opi nopeasti tuntemaan.

Hinta näille töille on ollut aina ennenkin, mutta se ei ole mennyt opetuksen budjetista ylimääräisinä kuluina. Koulutulokkaat saivat automaattisesti jäätelönsä tutustumispäivän päätteeksi, postipaketit tulivat opehuoneeseen, vihot kantautuivat varastoon ja lattiat kiilsivät konetuksen jäljiltä. Tämä kaikki tapahtui ilman, että rehtorin piti täyttää siitä yhtään ilmoitusta mihinkään järjestelmään, saatikka joutui miettimään kannattaako tähän käyttää opetuksen rahoja.

Nämä asiat kertautuvat kaikkialla kaupungin toimipisteissä. Koulut eivät ole suinkaan ainoat toimipisteet, jotka kamppailevat em. asioiden kanssa.
Voin vakuuttaa, että kyseessä ei ole poliittinen jargonia, vaan tämä tarina on tosi. T. reksi&blanketteja täyttävä postinkantaja


perjantai 6. tammikuuta 2017

Aika, jolloin käytösetiketti katosi

Digitalisaatio tuo mukanaan paljon mahdollisuuksia. Se tuo uusia työpaikkoja, nopeuttaa ja helpottaa eri prosesseja ja parhaimmillaan palvelee eri alueiden joustamatonta yhteistyötä.
Kuten monet uudet asiat, niin digitalisaation mukanaan tuoma eri välineiden käyttö vaatii totuttelua, oppimista ja käyttöetikettiä.

Sosiaalinen media ja viestilaitteisto on yksi näkyvä osa digitalisaation vaikutuksista ihmisten elämään. Digitalisaatio ei ole ainoastaan käytännön ratkaisuja, vaan se vaatii ajattelun muutosta. Nopea siirtyminen nykyisiin nonstop-viestimiin on luonut harhan siitä, että mitä vain ja kenelle vain, voi sanoa mitä tahansa ja milloin tahansa. Sen lisäksi, että viestimet ovat tuoneet mahdollisuuksia, niin  se on vääristänyt kommunikointiamme.
Tämä näkyy jo alakouluikäisisten lasten keskinäisessä viestimisessä. Kiusaaminen ja ryhmäviha on ok, koska se on vaan läppää. Aikuisen toiselle sosiaalisessa mediassa tai viestillä lähetetty solvaus on sarjassa "sanoin vaan mielipiteeni". Olemme hyväksymässä tätä osaksi kulttuuriamme ja syynä on vain ja ainoastaan välineen hallitsemattomuus.
Oma ammattina ja avoimuuteni ovat aiheuttaneet useita ylilyöntejä viestijien tahoilta. 
Toimintaa kohtaan on jopa toivottavaa saada kritiikkiä, mutta henkilökohtaisella solvaamisella ei päästä mihinkään.
Itsekin olen valitettavasti alkuTwitter -huumassani tähän sortunut, mutta kantapään kautta väitän oppineeni että vain asioita voidaan arvioida perustellusti.

Tämä solvaus -kulttuuri on tullut myös politiikan sisälle ja sitä seurataan kuin suurta farssia. Surullista on se, että suuret yhteiset asiat jäävät huutelulle toiseksi. Kritiikki ja eri mieltä olemisen perustelut ovat kaukana nykyisestä irvailusta.

Ei ole ymmärretty, että laki on edelleen sama koskien kunnioittavaa kohtelua, yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Edelleenkään ei ole oikein eikä edes sallittua lähettää vihaviestejä. Onneksi poliisin kanta viestihäirintään on kohentunut viime aikoina ja sitä ei nähdä enää harmittomana naapurihuuteluna. Uhkailu on aina uhkailu ja oikeudessa läppä muuttuu todeksi.

Me yhdessä voimme muuttaa suunnan pitämällä nollatoleranssia loukkaavaa kielenkäyttöä kohdatessamme. 
Kenenkään ei tarvitse kuulla olevansa rikollinen, narsisti tmv vain siksi, että jollakin ei ole käytösetiketti hallussa. Yhtään uhkailua ei tule sietää siksi, että joku haluaa sanoa vain mielipiteensä.
Sanotaan viestimissä vain ja ainoastaan se, mikä on ihmisyyden puitteissa hyväksyttävää.