torstai 10. huhtikuuta 2014

Sinisenmusta jyrää

Eilisessä kulttuurilautakunnan kokouksessa tuli taas huomattua, että aina kun äänestetään, niin rintama on sama: sdp, vas ja persu häviää kovalle oikealle kok+vih+rkp. Surullista, todella surullista tavallisen arjen kannalta. Kova sinisenmusta jyllää päätöksiä. Tämä sama voimasuhde on koko kaupungissa ja samaten se näyttäytyy valtakunnan politiikassa. Vaikka en hyväksy Vasemmistoliiton vastuunkannon väistämistä hallituksesta poistumalla, niin ymmärrän taustat. On vaikea olla mukana päättämässä asioista oman aatteen vastaisesti ja tehdä ikäviä kompromisseja. Mikäli me perinteiset työväenpuolueet emme olisi olleet edes vähemmistönä hallituksessa, niin tulee mieleen kuinka paljon kehysriihen leikkaukset siinä tapauksessa olisivat kohdentuneet tavallisen ihmisen arkeen. Nyt jo leikkaukset ovat ikäviä, mutta jos tämä sininen suora saisi päättää, niin tulos olisi ollut paljon rajumpi. Tämä kehitys on saatava loppumaan. Täytyy tehdä suuntamuutos. Suunta piirun verran vasempaan.