Demari-Taru

lauantai 30. tammikuuta 2010

Mummonjututtaja

Turun Sanomissa oli tällä viikolla pieni uutinen, missä kerrottiin iäkkään naisen olleen kuolleena kotonaan kahden vuoden ajan kunnes remonttimiehet löysivät hänet. Kaksi vuotta ja kukaan ei kaivannut.....
Meillä on koulussa 6.luokan kanssa ns.maailmanparannus-tunti perjantaisin. Viimeksi puhuimme tästä uutisesta ja ihmisten, erityisesti ikäihmisten, yksinäisyydestä. Mietimme, miten em. kaltaiset tragediat voitaisiin estää. Jo 12-13-vuotiaat osaavat ottaa huomioon valtion ja kuntien taloustilanteen ja miettivät ensimmäiseksi miten ennaltaehkäisy rahoitettaisiin.
Esiin nousi upea idea; perustetaan uusi ammattikunta "mummonjututtaja". Juho-pojan idealla olisi työllistävä vaikutus ja ikäihmiset saisivat huolenpitoa sekä välittämistä. Millä tämä sitten kustannettaisiin? No, laitoshoidosta säästyvillä rahoilla. Kaikkihan sen tietävät, että koti on paras paikka niin kauan kuin terveys sen sallii.
Toisaalta tässä keksitään pyörää uudelleen, koska ehkä parikymmentä vuotta sitten, taloustilanne on sallinut toimivan, kiireettömän kotipalvelun. Eikö tämä voisi olla taas tavoitteenamme?

perjantai 29. tammikuuta 2010

oikeus ja kohtuus?

Meillä kaikilla on sama laki, jota noudattaa. Jokainen meistä sitä rikkoo jollain tavoin, toinen pienemmissä ja toinen suuremmissa mittakaavoissa. Kukapa ei joskus kävelisi punaisia päin tmv.Lain rikkomista sekin.

Merkityksellistä tuntuu olevan kuitenkin se, kuka sen tekee. Jos maahanmuuttaja tekee rikoksen, niin se leimaa kaikki maahanmuuttajat rikollisiksi ja saa suuret kansanjoukot liikkeelle vaatimaan "Suomea suomalaisille". Jos poliitikko syyllistyy rikkomukseen, niin uutisaihe sekin ja kaikki saman puolueen ihmiset luetaan samaan kastiin. Ainakin muiden puolueiden edustajat käyttävät tilannetta hyväkseen.
Eikö se riitä, että tilanteet käsitellään asianmukaisesti ja seuraamukset hoidetaan?

Olen itse joutunut kiusanteon kohteeksi entisessä elämässäni. Kiusanteon tavoitteena oli mustamaalata minua aiheettomin perustein niin työnantajalle kuin kaupungin johdolle poliittisen aktiivisuuteni vuoksi. Vaikka itse tietää todellisuuden, niin paine on kova. Omalla kohdallani tuo kiusanteko ei onneksi saanut siipiä alleen, koska tekijän tapa toimia viestitti vastaanottajille, että kiusaajalla ei ole itsellään kaikki kohdallaan. Jos se jotain herätti niin kai lähinnä sääliä. Kävinpä myös käräjillä asian vuoksi ja siellä todettiin tuo sama.

Jos jotain tästä em.prosessita opin, niin sen etten suinpäin lähde tuomitsemaan ketään mutu-tuntuman perusteella. Asioilla kun on aina kaksi puolta. Eikä monet asiat kuulu kenellekään muille kuin asianosaisille.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Pitkällisten neuvotteluiden jälkeen annoin tyttärelleni luvan lopettaa monivuotisen harrastuksen. Harrastus alkoi olla vaativampaa eikä hän kokenut sitä enään mielekkääksi. Viimeinen vuosi on tainnut mennä äidin toiveesta....
Hassua, että lapsen harrastuksen loppuminen koskettaa myös minua. Melkein itku tuli kun soitin ja ilmoitin etttei tytär jatka enään. Viimeiset kuusi ja puoli vuotta harrastus on kuulunut viikottaiseen ohjelmaan. Ensimmäiset viisi vuotta kerran viikossa ja nyt viimeiset ajat kaksi kertaa viikossa. Pitkä aika ottaen huomioon, että ikää Pupulla vasta 10.
Onneksi hän jatkaa koulun liikuntakerhossa kerran viikossa. Näin liikunta säilyy jollain tavalla osana elämää. Itse löysin liikunnan vasta aikuisiällä ja se on ollut upea voimavara. Etenkin juoksu, mikä ei ole sidottu kelloon tai kalenteriin. Pakkasmittaria en kuitenkaan nyt lähde uhmaamaan, -15 astetta...hhrrrhh....
Saimme kyllä kulttuuri/liikuntaseteleitä vuoden alusta. On upeaa, että se käy molempiin "sielunhoitokeinoihin". Nyt ei voi syyttää pakkasta vaan pääsee liikkumaan sisätiloihinkin työnantajan avustuksella!!

maanantai 25. tammikuuta 2010

markat vs eurot

Juu, tiedetään ettei enään saisi ajatella rahan arvoa markoissa :D. Pakko vaan oli ajatella kun kävin alennusmyyntiostoksilla.
Olen aika huono ostamaan itselleni mitään. Lapselle kylläkin löydän helposti vaikka mitä. Itseni kohdalla helposti ajattelen, että en ehkä kuitenkaan tarvitse mitään uutta.
Nyt oli kuitenkin pakko tehdä ostoksia, kun en esim omistanut ehjiä sukkahousuja. Löysinkin perusjuttuja ihan edullisesti; useamman paidan alle 6 euron. Mutta ne sukkahousut, 14 euroa!! Silloin piti miettiä mitä ne markka-aikana maksoivat, taisivat olla sama markoissa kuin nyt euroissa. Euron tulo 10 vuotta sitten on nostanut hintoja huomattavasti. Se näkyy isomissakin ostoisssa. Esimerkiksi asuntojen hinnat ovat kohtuuttomia.
Ostimme nykyisen asuntomme 13 vuotta sitten 285000 markalla. Sen jälkeen asuntoa on laajennettu noin 150 000 markalla. Jos nyt myisin asunnon niin siitä saisi noin 170 000 euroa. Aikamoinen arvonnousu..... Erityisesti nuorten perheiden vuoksi toivoisin maltillisempaa hintakehitystä asuntomarkkinoilla. Hirvittää kuunnella millaisia asuntolainoja he joutuvat/uskaltavat ottamaan.
Tosin itsellänikin sitä lainaa on ihan kiitettävästi avioeron osituksen jälkeen. Saan maksaa asuntoa vielä vuoden eläkkeelläkin....huoh....

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Viikonloppua odotellessa

Viikko on taas täynnä ohjelmaa. Tosin en valita, koska se on täynnä mielenkiintoisia asioita. Maanantaina uuden yhdistyksen perustaminen, tiistaina Suomen teatteriliiton kokous, keskiviikkona sos.dem. Voiman kokous ja torstaina keskustelua turkulaisten mielenterveyskuntoutujien asemasta ravintola Koulussa.
Kaikki tärkeitä asioita. Tosin ikäviäkin asioita täytyy käsitellä, mutta tärkeintä on että osaa ottaa asiat asioina eikä henkilökohtaisina tappioina. Jos jokaisen ikävän kommentin ottaisi henkilökohtaisesti niin olisi hyvin äkkiä entinen järjestöaktiivi. Siis tulta päin vaan :D

Perjantaina voikin sitten aloittaa viikonlopun vieton. Suunnitelmissa on mennä töistä uimaan ja sieltä kotisohvalle pötköttelemään. Toiveissa paljon unta ja mahd vähän tekemistä jotta jaksaa taas seuraavan viikon puuhata.
Vapaasta osaa nauttia silloin kun sitä on.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Muutoksia ja vielä kerran muutoksia

Elämäni on ollut melkoisten muutosten aikaa viimeiset kolme vuotta. Aikaan mahtuu avioero, oikeudenkäyntejä, yksinhuoltajuus, työtehtävien vaihto, politikoinnin aloittaminen ja uusioperhe. Niistä on nyt selvitty, kunnialla kai =)

Lisää muutoksia on kuitenkin tulossa. Kaupungin kouluverkkoselvityksen jälkeen oma työpaikkani Snellmanin koulu tullaan lakkauttamaan tämän kevätlukukauden jälkeen. Koulun lakkautus koskee 76 oppilasta ja kolmea opettajaa. Osa oppilaista siirtyy ns.pääkouluun Topeliukseen, mutta osa vielä miettii mikä olisi sopiva tuleva koulu. Kähäri näyttää vetävän hyvin. Pienet koulut siis houkuttelevat. Hektisessä maailmassa kaivataan lapsille turvallisia pieniä yksiköitä, joissa jokainen aikuinen tuntee lapsen nimeltä. Halutaan antaa lapselle aikaa olla lapsi.
Onko suurien yksiköiden rakentaminen siis järkevää? Ihanteellisin olisi mielestäni 2-portainen alakoulu. Oppilaita himpun verran yli 200. Jokaisella luokka-asteella olisi rinnakkaisluokka. Se mahdollisttaisi opettajapari-työskentelyn.
Vaikka hehkutinkin pienten yksiköiden puolesta, niin liian pienet yksiköt eivät ole parhaita mahdollisia paikkoja. Vuosia yhdysluokkia opettaneena tiedän, ettei opetus kahdelle eri luokka-asteelle voi olla yhtä "tehokasta" kuin yhdelle. Tänään esim fyken tunnilla piti pystyä opettamaan viitosille auringon rakenne ja kuutosille samaan aikaan akut ja patterit...hmmmh.....Toinen porukka jää väkisinkin aina vähemmälle huomiolle, ei hyvä.

Omaa sijoituspaikkaani en vielä tiedä. Muutosta siis pukkaa. Fyysisen paikan lisäksi työyhteisö vaihtuu. Se jännittää eniten. Mietin ihan kuin omat koulua vaihtavat oppilaani; millaisia uusia kavereita saan, ystävystynkö kenenkään kanssa, onko uuden koulun tavat ihan erit kuin entisen jne.
Työpaikan vaihto on tutkitusti yksi suurimpia stressitekijöitä. Tulee paljon uusia asioita ja ihmisiä yhdellä rysäyksellä. Olen kuitenkin positiivisella mielellä vaihdon suhteen. Työpaikan vaihto voi olla myös piristävä vaihtoehto. Uuteen paikkaan siirtyessä pysyy "hereillä". Uskon, että siitä voi saada uusia ideoita ja uusi työyhteisö voi tuoda paljonkin jotain mukavaa elämään.
Vaikka tulenkin kaipaamaan työkavereita Snellusta, niin uskon että saan myös uusia mukavia sellaisia. Kaikella lienee tarkoituksensa.

Toukokuussa mie pakkaan tavarat laatikoihin ja lähen otta kirkhaana ethenpäin.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Puuhapäivä

Tänään on ollut oikein hyvä päivä. Töissä sujui kivasti, lapset tuntuivat osaavan vaikeitakin asioita ja luovuus kukoisti musikaaliprojektin parissa. Hienoa 5.-6.b!!!

Alkuillasta vein Pupun harrastukseen ja käytin ajan hyväksi lenkkeilemällä. Olo oli virkistynyt juoksun jälkeen ja pinkaisinkin kotiin tultuamme kokoustamaan.

Kokoustimme Seikkailupuistossa tärkeän asian parissa. Perustimme uuden yhdistyksen nuorten teatterikoulun tueksi. Teatterikoulu on Turussa uusi juttu. Toiminta alkoi viime syksynä, jolloin 13 nuorta aloitti "opinnot" teatterin parissa. Ohjaajina toimii alan moniosaaja-ammattilaiset; alle minimipalkan. Tukiyhdistys pyrkii turvaamaan teatterikoulun jatkumon, jotta nuoret saavat laadukasta teatterikasvatusta ainakin seuraavan kolmen vuoden ajan.

Raha siis taas ratkaisee...huoh.... Tämä on kuitenkin niin hyvä juttu ja toiminta-ajatus että uskon, ja toivon, sen saavan myös julkista rahoitusta. Nuoret ovat usein väliinputoajaryhmä, heidän harrastuksiaan täytyy tukea kaikilla mahdollisilla tavoilla. Josko annettaisiin taloudellista tukea vaikka tälle toiminnalle eikä rakennettaisi Pukkisen ehdottamia uusia miljoonahankkeita. Kannatusta ajatukselle?

Nyt hyvillä mielin nukkumaan. Huomenna uusi päivä uusien töiden ja kokousten merkeissä.
Ei pöllömpää tämä elämä :D

lauantai 16. tammikuuta 2010

Pidä huolta...

"Pidä huolta itsestäs ja niistä jotka kärsii" neuvoo Pave laulussaan. Hieno elämän motto. Minulla on tosin unohtunut tuo itsestä huolehtiminen viime aikoina. Nyt täytynee panostaa siihenkin, jotta jaksaa huolehtia niistä muistakin.

Sairastin viime vuonna kymmenen kuukauden aikana 8 angiinaa ja söin tietysti saman verran antibiottikuureja. Olin siis maalis-marraskuussa joko kipeä tai lääkekuurilla.Urheilu jäi miltei kokonaan pois. Siitä keho ei pitänyt kun olen tottunut lenkkeilemään säännöllisesti. Marraskuussa pääsin nielurisaleikkaukseen, jotta angiinat saadaan pois. Kiitos julkiselle terveydenhoidolle.

Leikkaus hoitui hyvin; henkilökunta oli oikein ammattitaitoista. Pienen komplikaation vuoksi jouduin yöpymään sairaalassa. Sairaanhoitajat hoitivat työnsä hyvin. Ainoa ikävä puoli oli se, että jouduin huomaamaan potilaspaikkojen alimitoituksen. Minut "ajettiin" huoneesta käytävälle odottamaan hakijaa koska joku toinen tarvitsi huonepaikkani. Hoitajille se on arkipäivää, mutta potilaalle siitä tulee ikävä olo.

Nyt juoksu tuntuu taas kulkevan. Liikunta antaa hyvän olon, unen ja jaksamista. Keho tervehtyy hiljalleen. Sitten on lisävoimaa hoitaa muidenkin asioita mm. politiikan keinoin.

"Se joka apua saa, sitä joskus haluu myös antaa"

torstai 7. tammikuuta 2010

Taitaa olla vilunki kun kannattaa..

Tämä tarina on tosi:

Kaksi aikuista päättää erota. Kaikki sujuu oiken mallikkaasti aluksi. Ystävät ja tuttavat ihailevat kypsää tapaa, miten aikuiset hoitavat asioita keskenään. Lapsi on tasapainoinen. He huolehtivat lapsen elatuksesta yhdessä sopuisasti. Mutta sitten kuvioon saapuu kolmas osapuoli ja BUM!!! Kaikki muuttuu.

Toinen aikuinen ei kykenekään enään pitämään yhteyttä, ei edes lapsen asioissa. Syynä on se, ettei kolmannelle osapuolelle tule paha mieli. Hän saa myös jollain papereille viranomaistahon uskomaan olevansa työtön, varaton ja kykenemätön lapsen elatukseen.

Toinen aikuisista hakee elatustukea Kelalta, jonka käsittely kestää kuukausia. Lapsi tarvitsee uuden talviulkoilupuvun, odotellaan alennusmyyntejä.

Samaan aikaan työtön ja varaton aikuinen ostaa uuden asunnon, työskentelee kuitteja vastaan ja matkustaa kaukomatkoilla. Ja yhteiskunta maksaa niin ansiosidonnaiset kuin elatustuet.

Mikähän tässä tarinassa mättää? Onko arvot kohdallaan ? Taitaa olla vilunki kun kannattaa. Toisen aikuisen moraali ei kuitenkaan riitä epärehellisyyteen; onneksi. Hän voi kulkea pystypäin, selviytyjänä.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Pupu

Vein juuri tytön isälleen. Olo on aina sen jälkeen tyhjä. Varsinkin nyt kun sain pitää hänet kolme viikkoa yhteen menoon. Onneksi on kyse vain muutamasta päivästä ja Pupu tulee takaisin kotiin.

Kahden perheen väliä kulkevia lapsia on nykyään paljon, aivan liian paljon. Usein koen huonoa omatuntoa siitä, miksi en voinut tarjota lapselleni ehjää kotia. Toisaalta tämä tilanne lienee parempi kuin että hän eläisi rakkaudettomassa, riitaisessa kodissa. Joskus ero tuntuu olevan ainoa oikea ratkaisu. Omalla kohdallani olen varma siitä, että ratkaisu oli täysin oikea. Vielä kolmen vuoden jälkeenkin saan muistutuksia siitä, millaista elämäni oli entisessä liitossani. Narsismi tuntuu olevan ylitsepääsemätön sairaus.

Elämässäni on nyt kuitenkin muuten kaikki hyvin. Kiitos lähimmille. Live, love & laugh

tiistai 5. tammikuuta 2010

Hyvä Japi

Rosenlöfin Japi sen sanoi ääneen, mitä minä ja moni muukin on viime ajat ajatellut. Turun kunnallispolitiikkaa vetää hallitussopimuksesta huolimatta Kokoomus ja heidän puutarhaosastonsa (lue vihreät) peesaa mukavasti porvarilinjaa. Olen ollut todella yllättynyt, jopa pahasti pettynyt vihreiden politiikan tekoon. Joskus olen itsekin vihreitä äänestänyt, mutta onneksi olen politiikan sisällä nähnyt mitä heidän toimintansa on. Sorry vaan tutut vihreät, näin asia vaan on. Liikkeenne aurauskulmat ovat pahasti oikealla, ainakin täällä Turussa.
Niin ja olenhan itsekin osallistunut Kokoomuksen "toivotalkoisiin" olemalla lomautettuna ansiotyöstäni. Sitä en kyllä tehnyt ihan vapaaehtoisesti.... :D

Lautakuntatyöskentelyssä vastakkainasettelu on hyvin selkeä; äänestykset hävitään aina vassujen kanssa muita vastaan. Toisaalta Kulttuuriltkssa käydyt keskustelut ovat rakentavia ja jopa yksimielisiä, mutta äänestykseen mentäessä on tulos jo ennalta arvattavissa.

Toivotaan, että eduskuntavaalit tuovat muutoksen mukanaan: hallitus, jonka tavoitteena on kaikkien hyvä.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Ei jaksa, ei pysty, ei halua....

4.1.2010
Yleensä olen kovinkin reipas ja tehokas hoitamaan asioita, ikäviäkin sellaisia. Joskus tulee kuitenkin tämäkin olo; ei jaksa, ei pysty, ei halua.... Silloin lienee viisainta tehdä Väyryset ja nukkua yön yli. Aamulla asiat voivat näyttää aivan toiselta. Tai ainakin voi psyykata itsensä siten, että väittää näin tapahtuvan =)

Onkohan se tämä lomailu, mikä ottaa voimille? Pienet asiat kasvavat suuriksi, eikä unikaan maistu kuin vasta aamuyöllä. Onneksi pääsee taas töihin lepäämään torstaina!!! Oikeasti on ihan mukava palata arkeen.

Olen kuin pienet lapset (tai dementiapotilaat...) ja tarvitsen elämään säännöllisyyttä, niin ja tietty säpinää :D

Mielestäni...

Palvelujen ulkoistaminen, kenen etu?

Turun Sanomat 16.12 2009 01:31:44

Kaupunkimme taloutta hoidetaan kestämättömillä ratkaisuilla. Näillä toimilla on suora vaikutus monen kuntalaisen elämään. Yhtenä toimenpiteenä on palvelujen ulkoistaminen. Ulkoistamista puolustetaan sillä, että palvelujen laatu ja joustavuus paranee sekä hinta on edullisempi. Todellisuus on ainakin tietyillä toimialoilla aivan toista.

Yhtenä esimerkkinä on koulujen siivous. Joissain kouluissa on siirrytty käyttämään siivouksessa kaupungin ulkopuolista tahoa. Siivouksen siirtyminen yksityiselle firmalle on oiva esimerkki ulkoistamisen todellisista vaikutuksista. Siistijöiden kannalta tämä tarkoittaa alueiden suurenemista, työajan lyhenemistä ja palkan pienenemistä tehokkuutta haettaessa. Henkilöstön vaihtuvuus on suuri, koska työtä tehdään jaksamisen äärirajoilla. Työhön sitoutumista kyseisissä olosuhteissa ei voi keneltäkään edellyttää. Karkeasti arvioiden kolmen ihmisen työt teetetään kahdella osa-aikaisella.

On siis selvää, ettei lopputulos voi olla laadukasta. Tämä seikka puolestaan vaikuttaa muihin koulussa työskenteleviin, niin aikuisiin kuin ennen kaikkea oppilaisiin. Työympäristön viihtyvyys kärsii ja seurauksena voi olla jopa erilaisille sairauksille altistuminen.

Tämä lienee vain jäävuorenhuippu, esimerkkejä löytyy muiltakin toimialoilta.

Yhteinen kysymys kuuluu: kenen etu ulkoistaminen on? Yksityisten firmojen omistusportaan?

Taru Pätäri

lauantai 2. tammikuuta 2010

Mielestäni...

Turun Sanomien mielipidepalstalle kirjoittamiani tekstejä:

Lomautuksista vielä kerran...

Kuntataloudessa jaetaan tänä päivänä niukkuutta. Turun taloudessa tämä näkyy mm. eri palvelusektoreiden määrärahojen huomattavina leikkauksina. Tämä puolestaan aiheuttaa henkilöstön lomautuksia. Alkuperäisten päätösten mukaan lomautukset koskevat koko kaupungin henkilöstöä. Tämä taas tarkoittaa automaattisesti sitä, että lomautusten seuraukset näkyvät peruspalveluiden toteutumisessa. Negatiiviset vaikutukset eivät tule jäämään vain tähän lomautussyksyyn, vaan väitän että niillä on pitkäkestoisia seurauksia.

Taloustilanne tuntuu kuitenkin vaativan ko. ikävät toimenpiteet ja ne koskettavat jokaista kuntalaista ja kunnan työntekijää jollain tavoin.

Kun hallintokunnat suunnittelevat lomautusten toteuttamista ja niiden aikataulutusta, niin tulee ottaa huomioon tasapuolisuus eri henkilöstöryhmien välillä. Laki määrittää, onneksi, osaltaan lomautusten toteuttamista. Ketään ei voida lomauttaa vuosilomien aikana.
Ei edes opettajia, kuten tällä palstalla populistisesti 11.8.09 ehdotettiin.

Taru Pätäri
luokanopettaja
Turku



Taito- ja taideaineet takaisin !

Turun Sanomissa (16.10.08) olleessa huostaanotto-jutussa tuli esiin perheiden voimattomuus byrokratian edessä, ja kirjoittajavieras Ilkka Uusitalo toivoi lisää yhteisöllisyyttä kouluihin. Molemmat kirjoitukset nostivat esille tärkeän asian; paljon puhutaan, mutta kuka toimisi, mistä löytyy ratkaisumalleja.

Yhteiskuntamme jatkuvat säästötoimet ovat vaikeuttaneet perheiden avun saantia jo pitkään. Valitettavan usein käy niin, että apu jää saamatta resurssien puutteen vuoksi. Olemmeko tilanteessa, jossa on kyseessä rahat vai henki? Tosin ei ole tavoittelemisen arvoinen asia, että lapset saadaan terapiaan, vaan tavoitteena tulisi olla se, että terapiaa ei tarvita. Ennalta ehkäistään, ennen kuin on liian myöhäistä. Teknistyvä yhteiskunta luo erityiset tarpeet käsitellä lasten ja nuorten asioita. Erilaiset tiedotusvälineet tuottavat jatkuvasti suodattamatonta informaatiota, eikä nuorilla ole välttämättä keinoja erottaa faktaa ja fiktiota.

Ei auta, että koulujen taito- ja taideaineiden opetusta vähennetään jatkuvasti. Taidekasvatuksen merkitys myönnetään, ja sille annetaan julkisissa keskusteluissa ansaitsemansa arvo, mutta käytännön tasolla näin ei aina ole. Nykyiset opetussuunnitelmat ovat tiukkoja paketteja eivätkä ne juuri anna aikaa kiireettömyydelle, jota jokainen meistä tarvitsee.

Taito- ja taideaineiden opiskelu antaa monelle oppilaalle hyvän kanavan itseilmaisuun ja omien tunteiden käsittelyyn. Parempi lienee esimerkiksi laulaa, kirjoittaa, piirtää tai näytellä paha olo pois, kuin kohdistaa se muihin tai pitää sisällään. Toki taito- ja taideaineilla on muitakin tavoitteita, mutta lasten ja nuorten tunnekasvatus ei ole niistä vähäisin. Turvalliset kokemukset taidekasvatuksessa auttavat eläytymään eri tilanteisiin ja auttavat myös selviytymään sosiaalisissa tilanteissa myöhemmin elämässä; niin muiden kuin itsensä kanssa.

Tarvitsemme lisää taito- ja taideainetunteja! Pienellä panostuksella voimme saada aikaan suuria asioita; kaikille turvallinen, hyvä arki.

Taru Pätäri

luokanopettaja