Demari-Taru

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kahden kerroksen väkeä

Suomen työttömyysaste oli viimeksi tammikuussa mitattuna 8,6%. Työttömänä on siis noin 360 000 suomalaista ja se on noin 30 000 enemmän kuin vuoden 2013 lopussa. Näistä pitkäaikaistyöttömiä eli vähintään vuoden työttömänä olleita on jo 98 5000. Yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä on vuodessa kasvanut 11 000 hengellä. Valtio tukee työllistymistä eri keinoin mm. palkkatuella, työvoimakoulutuksella ja mahdollisuudella erilaisiin työkokeiluihin. Luotamme taulukoihin ja tilastoihin, mutta unohdetaan ettei työttömyyttä ja työttömiä voi käsitellä yhtenä suurena massana. Jokaisen luvun taakse sisältyy inhimillinen tarina, työttömyyden syyt ja seuraukset. Erilaiset työkokeilut ja palkkatuki toimivat aktivoivina toimenpiteinä, mutta sisältävät myös usein ajatuksen halpatyövoiman käytöstä. Niin yksityinen kuin kuntapuoli ottavat pitkäaikaistyöttömiä työkokeiluihin, mikä on sinällään hyvä asia. Työntekijä tekee työttömyyskorvauksella+9 eu-roa/päivä korvauksella saman kuin toinen samaa työtä tekevä täydellä korvauksella. Miksi ei siis palkata sopimuksen mukaisilla palkoilla jos työvoima tarvetta on, vaan halutaan hyötyä toisen epäedullisesta tilanteesta. Ei ole ihme, jos pitkäaikaistyötön ei halua alipalkattuna mennä tekemään töitä. Työt ja työmäärä voi olla sama., mutta status on kahden kerroksen –väen mukaan. Harvemmin nämä tuetut jaksot jatkuvat oikeina työsuhteina, säästösyistä. Tuskin kukaan tai ainakin äärimmäisen harvat haluavat vapaaehtoisesti jättäytyä työelämän ulkopuolelle. Kuten sanottu, liittyy jokaiseen tilanteeseen oma tarinansa. Joku kohtaa työtapa-turman, jonkun sairastuttaa työ. Toinen masentuu ja jää tahtomattaan kotiin. Elämäntilanteet muuttuvat, aina ei mene käsikirjoituksen mukaan. Harva valitsee köyhyysloukkua itselleen. Kannattaa siis asettaa muutamia kysymyksiä itselleen, ennen kuin lähtee arvostelemaan toisten ratkaisuja. Lähtisitkö koulunpenkille 56 –vuotiaana, jos et ole koskaan kokenut opiskelua omaksi lajiksesi? Menisitkö töihin, jos sinulle jäisi 40 euroa enemmän kuin kotona ollessasi ja sekin menee työmatkoihin? Haluaisitko tehdä tuolla 9 euron päiväkorvauksella vastuullista työtä, mistä muut saavat sopimuksen mukaisen palkan? Haluatkoisitko olla se, joka pyytää sosiaalitoimesta lupaa muuttaa tai rahaa lääkekuluihin? Haluaisitko olla se, joka kokee itsensä tarpeettomaksi? Järjestelmämme vaatii kunnollista muutosta ihmisarvoiseen suuntaan. Onko se perustulo vai edes se, että asiointi tapahtuisi yhden järjestelmän ja luukun kautta, tulee ottaa keskusteluun. Jokainen meistä ansaitsee hyvän ihmisarvoisen elämän. Ei saa olla kahden kerroksen väkeä, vaan seisomme kaikki samalla tontilla.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Yhtiöittämisen käytännön seuraukset

Turun Sanomat uutisoi 6.2.15, että Turku suunnittelee ammattikoulutuksen yhtiöittämistä. Viimeaikaisten kokemusten mukaan yhtiöittäminen on synonyymi toimintojen ja palvelujen alasajolle. Ammattiopetuksen yhtiöittäminen tarkoittaa siis sitä, että opiskelijat saavat vain minimiopetuksen ja opettajien määrää tulla vähentämään. Näin on tapahtunut kaupungin muiden toimintojen yhtiöittämisen kanssa. Kuntecilla on paine kymmenien irtisanomiseen, Arkea toimii minimillä tulostavoitteen saavuttamiseksi ja Kaupunginteatterilla käydään orkesterin suhteen yt –neuvotteluja. On vaikea uskoa, että ammattiopetuksen kohdalla kävisi toisin. Toiminnan tehostaminenkaan ei ole yhtiöittämisten ja ulkoistamisen myötä tehostunut, vaan ennemminkin byrokratisoitunut ja hidastunut. Tämä ei ole tekevien käsien syy, vaan he tekevät tuplamäärän töitä. Tämä näkyy siistijöiden alueiden kasvuna, kiinteistönhoitajien toimipisteiden lukumäärien kasvulla ja palkanmaksun takkuamisena Taitoa oy:n suuren työmäärän alla. Konkreettisimmillaan tämä näkyy siinä, että ennen koulun keittiöön ilmoitettiin mille päivälle tarvitaan retkieväät ja homma hoitui. Lisäkustannuksia ei tullut, koska sama määrä puuttui lounaalta. Tällä hetkellä asiasta tehdään tilauslomake, mikä lähetetään eteenpäin ja tämä tuottaa välillisiä kuluja. Saatikka se, että keskisuuren koulun joulupuuro maksaa parisataa euroa ekstraa, koska se ei sisälly sopimukseen. Tämä on pois suoraan koulun budjetista eli pois oppilailta. Samassa uutisessa vilauteltiin ryhmäkokojen kasvua. Se, että edelleen puhutaan ryhmäkokojen kasvusta ja integraatiosta vääristää koko opetuksen talousajattelun. Tämän sanataiteilun taakse on tosin hyvä pii-loutua ja välttää todellisten vaikutusten myöntäminen. Käytännössä koulut saavat tietyn määrän rahaa kalenterivuosittain, minkä perusteella rehtori tekee seuraavan lukuvuoden suunnitelmat. Mikäli tuo saatava summa on pienempi kuin edellisvuonna, niin se tarkoittaa sitä että opettajia on vähennettävä, josta seuraa tämä ryhmäkoon kasvu. Rahaa ei mistään yhtäkkisesti lisää lukuvuoden aikana tule. Ilman valtion ylimääräistä rahoitusta koulut olisivat syvällä nesteessä ja laittomassa tilassa. Jokaisella oppilaalla niin perus- kuin toisella asteella on oikeus kolmiportaiseen tukeen. Jos rahaa ja henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, niin se oikeus ei toteudu. Olisiko aika myöntää, että yhtiöittäminen ei ole onnistunut ja keskittyä toimivan kunnan toimintojen palauttamiseen. Keskiössä tulisi olla kuntalainen, ei konserni.