Demari-Taru

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Mielipide/Petri Virtanen & Taru Pätäri

Lastensuojelun on korkea aika uudistua

Sosiaalihuoltolakiin on tehty viimeksi muutoksia keväällä 2015. Muutokset velvoittavat kuntia panostamaan lastensuojelutyössä tuen tarpeen arvioon ja avohuollon tukitoimien varhaiseen käyttöön, ja nyt myös ilman asiakkaaksi leimautumisen uhkaa. Lisäksi muutos velvoittaa palvelujen saatavuuden parantamiseen (matalan kynnyksen periaate) ja ennakoivaan lastensuojelutyöhön siirtymiseen (avohuollon tukitoimenpiteiden ensisijaisuus suhteessa kalliisiin erikoistoimenpiteisiin, esimerkiksi kodin ulkopuoliset sijoitukset). Sosiaalihuoltolain muutokset toivat kouluihin suuren toivon moniammatillisuuden hyödyntämisestä ja koulutyötä tukevien lastensuojelullisten toimenpiteiden kehittämisestä.

Kaikesta päätellen lakimuutokset lupasivat enemmän kuin mitä kunnallinen lastensuojelu on pystynyt toteuttamaan. Vaikka sosiaalihuoltolaki muuttui, täsmensi, selvensi ja avasi lastensuojelun ongelmakohtia, vaikuttaa käytännön lastensuojelutyö edelleen olevan vanhojen toimintakäytäntöjen vankina. Hallintobyrokraatit perustelevat muuttumattomuutta kustannustekijöillä ja epäilemättä tässä on totta toinen puoli. Huomionarvoista on, että uudistuksia voidaan tehdä resursseja uudelleen siirtämällä kalliista sijaishuollosta avohuoltoon ja ”kevyempiin” palveluihin. Pitkässä juoksussa avohuoltoon ja kokeiluihin panostaminen tulee varmasti halvemmaksi, kun kaikki vaihtoehtoiskustannukset otetaan huomioon.

Suurena pelkona on jos lastensuojelun henkilökunta vastustaa muutosta sen vuoksi, että nykyisistä toimintatavoista – joiden vaikuttavuudesta ei ole välttämättä takeita – ei haluta luopua. Omasta turvallisesta ”hiekkalaatikosta” ei välttämättä haluta pois eikä toisin tekemisen tapoja ymmärtää.

Lastensuojelussa työskentelee pääasiassa ammattitaitoista henkilökuntaa. Tältä osin palvelujen uudistamiselle on hyvät lähtökohdat. Lastensuojelun henkilökunta tietää ja tunnistaa lastensuojelun tarpeet, mutta käytännön toteutuksen esteenä on edelleen usein esitetty hokema ”kun kriteerit eivät täyty”. Vaikuttaa vähän siltä, että lastensuojelun säädöspohjaa tulkitaan selityksenä olla puuttumatta perheiden hätään. Laki on ikään kuin ”väistöliike” tekemättömyydelle.

Huonot uutiset tulevat tässä: tämä väistöliike voi aiheuttaa vuosien tuskan esimerkiksi hädässä olevalle koulupudokkaalle ja hänen perheelleen. Tästä seuraa mittava lasku myös yhteiskunnalle. Koulu on lapsen turvallinen ympäristö kasvaa ja oppia sosiaalisia suhteita oman perheen lisäksi. Koulu opettaa taitoja, joita ei välttämättä kotona saa ja koulu tarjoaa nimenomaan tasavertaisen mahdollisuuden oppimiseen. Koulua käymättömyys on nykyään valitettavan yleistä. Ilmiön taustalla ei aina ole suuria ongelmia, vaan tuen tarve voi olla hyvinkin pieni. Sitten alkaa olla jo myöhäistä, kun oppivelvollisuusikä täyttyy ja peruskoulun opinnoista puuttuu viimeiset kolme vuotta.

Lastensuojelutyön organisointi kaipaa muutosta. On uskallettava uudistaa julkisia palveluja ja panostaa avohuoltoon ja yhteistyöhön. Palvelujen käyttäjät ovat osallisia tässä prosessissa. Uudistuksen on lähdettävä ylhäältä alaspäin ja byrokraattien on kestettävä epävarmuutta uuden edessä. Kokemukset muualta kertovat, että palvelujen käyttäjien mukaan ottaminen uudistamistyöhön ei lisää kustannuksia, useissa tapauksissa käy jopa päinvastoin. Lisäksi kannattaa ottaa opiksi hyvistä käytännöistä virkakoneiston ulkopuolelta – tästä voidaan mainita Turusta esimerkkinä vaikkapa Icehearts –toiminta ja SPR:n nuorten turvatalo. Jos lastensuojelun uudistaminen miljoonasäästöineen on onnistunut muun muassa Raisiossa ja Imatralla, niin miksi ei Turussa? 

Turusta puuttuu toimiva matalan kynnyksen -malli. Lastensuojelutyö on edelleen jaettu omiin yksiköihinsä puhelinaikoineen ja pitkine ajanvarausjonoineen. Sosiaalipäivystys on hidas ja henkilökuntaa sekä toimintamalleja siellä on liian vähän. Tämä ongelma todennäköisesti moninkertaistuu sote-uudistuksen myötä vuodesta 2019 eteenpäin kun sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään ja tuotetaan maakunnallisesti. Suurena vaarana on, että uudistus toteutuu sosiaalipalvelujen kustannuksella kaiken huomion keskittyessä terveydenhuollon palveluintegraatioon.

Taru Pätäri, rehtori
Petri Virtanen, tutkimusjohtaja
Turku

torstai 11. elokuuta 2016

Kohti kuntavaaleja 2017



TAHTO TEHDÄ TOISIN

Jos ”huussin saavi” on täynnä, niin se on tyhjennettävä. Maailmaan mahtuu paljon puhetta, mutta tarvitaan myös tekoja. Uskon vahvasti demokratiaan ja siihen että yksikin ihminen voi saada asioihin muutosta.

ARJEN POLITIIKKAA
Peruskoulutus on oikeus. Oppilaalla tulee olla mahdollisuus tukeen lähikoulussa. Koulujen on saatava riittävästi rahaa opetukseen ja asianmukaisiin välineisiin ja materiaaleihin.

Laadukas terveydenhoito kuuluu kaikille. Jonot pois uusien työaikajärjestelyjen kautta.

Byrokratia ei saa olla toimeentulon este. Neuvontapalvelut on saatava ajan tasalle ja yhteen paikkaan.

VÄLITTÄMISELLÄ ON VÄLIÄ
Sosiaalityössä on mentävä korjaavasta ehkäisevään. Apua tulee saada vuorokauden sisään. Turkuun tuotava Raision lastensuojelun -malli, mistä tulee niin inhimillinen kuin taloudellinen säästö.

Kaikilla on oikeus hyvään vanhuuteen ja hoitoon. Kotipalveluun on panostettava.

Erilaiset perhekunnat ja yksineläjät on saatava tasavertaisiksi kaupungin eri palveluissa.

maanantai 8. elokuuta 2016

Omatoimikirjastot ovat täällä



Muutos on ollut viime vuosina jatkuvaa kirjastomaailmassa. Uutta osaamista tarvitaan aineistojen sähköistymisen myötä, uusien järjestelmien käyttöönotossa ja palvelumallien uudistamisessa. Turussa ollaan ensimmäisten joukossa kaikilla noilla osaamisalueilla.
Jotta taso säilyy, niin henkilöstön koulutukseen ja organisaatiomallin muutokseen tulee varata riittävästi aikaa ja koulutusta.

Vaikka kirjasto sähköistyy, niin se ei poista osaavan henkilökunnan tarvetta. Kirjastossa on paljon osaamista eri aloilta ja sen tarve lisääntyy muutosten myötä. Sähköiset aineistot tai omatoimikirjastoto eivät poista henkilöstön tarvetta, vaan nimenomaan vaativat henkilöstölle lisäkoulutusta. Järjestelmäasiantuntijat ovat ensisijaisen tärkeitä uusien toimintojen käyttöönotossa.

Omatoimikirjastot ovat vahvasti esillä muutoskentässä. Omatoimikirjastot näyttäisivät vapauttavan henkilökuntaa toisaalle, mutta ilman resurssoitua henkilöstöä toiminta ei olla mahdollista. Aineiston hyllytys, sen huolto ja kuljetus sekä valvonta vaativat henkilötyövoimaa.

Omatoimikirjastojen etuna ovat käyttäjien kannalta laajat aukioloajat. Se kuitenkin velvoittaa kirjaston käyttäjiä kirjaston asianmukaiseen käyttöön. Turussa käyttö on ollut yleisesti asianmukaista, mutta aina valitettavasti löytyy joku toimintapiste, missä omatoimikirjastoa käytetään muuhun kuin käyttötarkoitukseensa. Tämä työllistää niin kirjaston henkilökuntaa valvontalaitteiden ääreen sekä lisää vartijapalveluiden käyttöä.

Nousee myös kysymys siitä, kaventuuko lukuharrastus kun paikalla ei ole henkilökuntaa, joka osaa ohjata ja neuvoa uusien tekstien pariin. Ammattilaisen suora kohtaaminen antaa kuitenkin enemmän kuin ainoastaan sähköisten palveluiden käyttö. Tähän olisi hyvä löytää jokin muukin malli, kuin muutaman tunnin päivystysajat. Turusta tätä osaamista onneksi löytyy.

Omatoimikirjasto hakee vielä muotoaan ja on osa isoa toimintamallimuutosta, jonka valmisteluun tulee saada koulutusta ja siihen omistautunut työ- ja toimijaryhmä.