sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Pansion asukaskuulemisia kaivataan

Turun Pansio on vireä lähiö niin asukkaiden, eri asumismuotojen kuin telakkatoiminnan ansiosta. Usein kuitenkin Pansion asukkaiden, niiden tärkeimpien, ääni on unohtunut kuunnella eri kaavamuutosten ja rakentamisen suunnittelussa. Tästä yhtenä esimerkkinä on omakotitalojen rajalle rakennettu koirapuisto, mikä ei ole paras sijainti talojen asukkaiden kannalta, eikä koiranomistajillekaan parkkialueen puuttumisen vuoksi. Koirapuistolle optimaalinen paikka löytyisi urheilukentän kupeesta nuorisotalon lähettyviltä. Suljetun, kosteusongelmaisen Pernon koulun alueelle suunnitellaan kaavamuutosta, mikäli suojelumääräykset sen sallivat. Kaavamuutoksessa sanotaan, että yhtenä vaihtoehtona on joko asuntotuotanto tai palveluasumisen laajentaminen koulun asemakaavan alueelle. Perno-Pansio alueella on jo kaksi palveluasumisen muotoa; Höveli ja Pansion hoitokoti. Tämä on erittäin hyvä asia ikääntyvän asukasryhmän kannalta. Alueen monimuotoisuuden säilyttämiseksi ei ole kuitenkaan mielekästä, että alueelle keskittyy ainoastaan yhden ikäryhmän palveluasumisen muotoja. Aluetta tulee kehittää nimenomaan eri asukas- ja ikäryhmät huomioon ottaen. Mikäli suojelumääräykset estävät uusiorakentamisen, niin koulun aluetta tulee kehittää asukkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Alustavasti on ajateltu koulun liikuntatilojen säilyttämistä ja tämä on ehdottomasti kannatettavaa. Kaupungissa on jatkuva pula liikuntatiloista ja – vuoroista. Liikuntatilojen kunnostaminen toisi arvokkaan lisäyksen tiloille ja alueen asukkaille se olisi tärkeää. Liikuntamahdollisuus omalla asuinalueella tukisi myös Eviva –hankkeen tavoitteita aktiivisuuden lisäämiseksi. Liikuntatilat palvelisivat eri ikäryhmiä ja samalla Pansion alakoulu voisi myös hyödyntää sitä. Alueelle se toisi myös positiivisen sävyn. Tilaa voisi kehittää myös monitoimitila-ajatuksella: kirjasto-nuorisotila-liikunta- ja erilaiset neuvontapalvelut saman katon alle. Meitä pansiolaisia ihmetyttää kuitenkin eniten se, että alueella riittää merenrantaa kilometreittäin, mutta se ei ole asukkaiden käytössä. Merenranta on kaavoitettu suurimmaksi osaksi satama-alueeksi ja on sen myötä aidattu edelleen, vaikka toiminta on osittain siirtynyt toisaalle. Kaupunki suunnittelee tosin, että rantaa voisi avata satama-alueen kaavan ulkopuolelle, mutta se ei palvele pansiolaisia, koska suoraa kulkuyhteyttä ei ole. Koivuluodon alue on ollut vuosikymmenet asukkaiden uimarantana ja ulkoilupaikkana, mutta nyt se on merivoimien suljettua aluetta. Koivuluoto aidattiin 1980 –luvulla ja perusteena käytettiin epäsäännöllisiä harjoituksia. Tuo peruste ontuu, koska siihen saakka alue oli ollut yhteiskäytössä ilman ongelmia. Kaupungin taholta lähestyttäessä on puolustusvoimat kieltäytynyt alueen avaamisesta. Tätä tulee harkita uudelleen. Vastarannalla Ruissalossa on vapaata rantaviivaa, mikä estää sen Pansiossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti