perjantai 26. joulukuuta 2014

Miljonäärin kyyneleet

Onvestin tj Maarit Toivanen-Koivisto ilmoitti syntymäpäivähaastattelussaan Helsingin Sanomissa muuttavansa kirjat Portugaliin Suomen perintöverotuksen vuoksi. Tämä aiheutti suurta tunneryöppyä sosiaalisessa mediassa. Twitter täyttyi niin puolesta kuin vastaan kommenteista. Muutama asiallinen kommentti löytyy onneksi perinteisistä viestintävälineistä. Esimerkiksi valtiovarainministeri Antti Rinne kommentoi, että "yritysten perintöverotukseen kohdistuu jo merkittäviä huojennuksia. Yksi niistä on maksuaikahuojennus, jolla perintöveron maksuaikaa voi venyttää viiteen vuoteen. Perinnöksi jätettyjä tuotannollisia yrityksiä tai maatiloja koskee myös maksuunpanohuojennus, joka tarkoittaa sitä, että verotus kohdistuu vain 40 prosenttiin perityn maatila- tai yritysvarallisuuden arvosta." Rinne tunnistaa kuitenkin ongelmakohdat ja esittää maksuhuojennuksen pidentämistä seitsämään vuoteen. Kerätyillä veroilla on katettu myös miljonäärin käyttämät liikennejärjestelyt, lasten ja oma koulutus, kouluterveydenhoito,kunnallistekniikka jnejne. Vaihtoehtona on julkisten palvelujen karsiminen, mikä tulisi myös ressukka-miljonäärille takuuvarmasti kalliimmaksi. Suurella osalla kommentoijista tuntuu olevan kadoksissa ymmärrys siitä, mitä kaikkea kerätyillä veroilla saa vastineeksi. Kadoksissa on myös kohtuullisuuden ymmärrys. Jos miljonääri maksaa sadastatuhannesta eurosta kuukaudessa 30 pinnaa veroja, niin hänelle jää vielä 70 000 euroa. Kun hiukan keskituloistakin paremmin ansaitseva, esim bruttona 4400 euroa, maksaa ansiotuloistaan tuon saman sisältäen esimerkiksi sijoitusasunnon päomaveron, niin hänen ansionsa ovat ovat 96% pienemmät kuin tuo 70 000e eli nettona noin 2700 euroa. Tuo keskituloinen pärjää sillä kuitenkin ihan ok. Entäs sitten ne 1900e/kktai alle ansaitsevat, jotka maksavat myös ansioveroja. Kun asiaa tarkastelee näillä realiteeteilla, niin on täysin pöyristyttävää, että miljonääri itkee verotustaan. Kunnioitan menestymistä eikä siitä ole syytä rangaista, mutta on yksinkertaisesti naurettavaa valittaa jos tilillä makaa useita satoja miljoonia.

2 kommenttia:

  1. Tässä ei nyt ihan ole faktat kohdillaan. Maarit Toivanen-Koivisto ei "itke" verotustaan, vaan suunnittelee perintöverotustaan siten, että suku voisi säilyttää perheyrityksen omistuksen itsellään. Vaihtoehtona olisi myydä yhtiö vaikkapa ulkomaiselle pääomasijoittajalla.

    VastaaPoista
  2. Kyllä hän hyvin selkeästi minun lukemassani tekstissä sanoo, että perintöveroja vältellääkseen tulee toimimaan näin. Teksti näyttää erilaiselta katsooko sitä vasemmalta vai oikealta

    VastaaPoista