maanantai 10. marraskuuta 2014

Jyrkkä EI päivähoidon sijoittajayrityksille

Turussa ollaan tekemässä isoja ratkaisuja päivähoidon puolella. Viimeisten uutisten mukaan useita päiväkoteja ollaan kaupungin osalta lakkauttamassa ja sitä kautta sadoille lapsille tulee löytää uusi paikka. Kaupungissamme toimii toki eettisesti toimivia yksityisiä päiväkoteja, joista on hyviä kokemuksia omassakin perheessäni. Hoito oli laadukasta, eettisesti toteutettua ja siihen maailman aikaan kohtuuhintaistakin. Huolestuttavaa tässä tilanteessa on se, että nyt Turkuun on rantautunut sijoittajataustaiset päi-vähoitoyritykset. Aika on heille otollinen, koska maassamme velloo epäjohdonmukainen keskustelu julkisen alojen ylityöllistämisestä, mihin nimenomaan päivähoitopalvelutkin kuuluvat. Nämä yritykset säästävät henkilökunnasta ja toiminnasta. kaikki toteutetaan minimillä voittojen maksimoimiseksi. Hoidon laadun tulisi olla ensisijainen asia päivähoidosta puhuttaessa. Hoidon laadun takaa ammattitaitoinen, koulutettu työvoima eri kokemusvuosineen ja asianmu-kaiset tilat. Tämä kaikki löytyy kuntapalveluina, tosin tilojen ajanmukaisuuteen ei kaikissa yksiköissä päästä. Mitä tapahtuu sijoittajayhtiöiden rantautuessa Turkuun? Tippuuko hoidon ja tilojen laatu? Meneekö sijoittayhtiöiden etu kunnallisten toimijoiden edelle? Mihin jäävät verorahat? Mureneeko julkisten palveluiden pohja? Miten käy paikallisille yrittäjille? Valitettavasti tiedämme vastaukset, jos annamme nykyisen kehityksen jatkua. Nyt on isojen arvovalintojen paikka. Ei laiteta päiväkotihenkilökuntaa kilometritehtaalle. Taataan kaikille lapsille päivähoitopaikka. Tuetaan yhteistä hyvää. Annetaan esimerkiksi Kotkankadun päiväkodin oven käydä edelleen samaan tahtiin. Tuetaan julkisesti tuotettuja palveluja; palveluja joihin meillä kaikilla on varaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti