maanantai 22. syyskuuta 2014

Telakan uusi nousu?

Turun telakan yrityskauppa on merkittävä ja erittäin hyvä uutinen koko Varsinais-Suomelle. Uuden osaomistajan myötä kahden uuden TUI-luokan risteilyaluksen rakentaminen varmistui ja tilausten arvo on lähes miljardi euroa. Työllisyysvaikutus on suoraan noin 10 000 henkilötyövuotta. Toiveena on, että työllisyysvaikutukset näkyisivät suoraan työttömien määrän vähenemisenä. Tämä ei tule olemaan kuitenkaan itsestäänselvyys, koska alihankkijoista ja heidän käyttämästään työvoimasta on tällä hetkellä vain 45 % suomalaisia. Yli puolet siis teetetään ulkomaisilla tekijöillä. Työperäinen maahanmuutto on sinällään hyvä asia, mutta telakan tapauksessa palkat kierrätetään kotimaan kautta ja näin ollen verotulot eivät jää Suomeen saatikka Varsinais-Suomeen. Valvontaa tulee tehostaa, jotta jokaisessa työpaikassa noudatetaan vallitsevia työehtosopimuksia. Pelkkä veronumeron tarkistus ei ole tuonut ongelmaan ratkaisua. Työn halpahinnoitteluun ollaan hiljaisesti tyydytty ja jostain syystä kukaan ei siihen uskalla puuttua. On aivan selviö, että mattojen asennus annetaan firmalle, joka teettää sen 10 euron tuntihintaan kuin vastaavalle kaikkia Suomen säännöksiä noudattavalle minimihintaan 17 eurolla. Näin ei kuitenkaan tulisi olla, koska kaikkia koskee samat lait, vastuut, oikeudet ja velvollisuudet. Tätä ei saa katsoa enää sormien välistä, vaan antaa telakalla työskenteleville heille kuuluva sovittu palkka ja arvostus. Vain työtä ja sen tekijää arvostamalla saadaan Suomen talous nousemaan. Teettämällä työt halpatyövoimalla tämä ei tule toteutumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti