perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kirjastopalveluista pidettävä huolta

Turku on vaikeiden sopeuttamistoimien edessä. Kaikesta tulisi supistaa, leikata ja säästää. Tässäkin tilanteessa on kuitenkin tärkeää pitää kiinni lähipalveluiden saatavuudesta kaikilla hallinnon aloilla. Tämä pätee myös kulttuuripalveluihin, joista varsinkin kirjastotoiminta on suurinta osaa turkulaisia koskettava palvelu. On oleellista huolehtia siitä, että supistukset eivät koske peruspalveluita, joihin kirjastopalvelut kuuluvat. Lähikirjastoverkko on pidettävä lähipalveluna. Sillä on valtava merkitys aikoina, jolloin kotitalouksien taloustilanne on heikko. Kirjasto tarjoaa perustehtävänsä lisäksi paljon muitakin kulttuuripalveluita kuin lainaustoiminnan ja se tekee sen eri asuinalueiden tarpeiden mukaan. Kirjaston ja nuorisotoimen yhteistoiminta ja tilojen aktiivinen yhteiskäyttö on siitä onnistunut esimerkki. Kirjastossa onnistuu niin tiedonhaku kuin tietokoneen käyttö vaikkapa työnhakuun. Kirjasto panostaa kriittiseen tiedonhankintaan. Kirjastolla on merkittävä tehtävä. Kulttuurilla ja kukoistavalla elinkeinopolitiikalla on suora yhteys. Luova sektori on kaiken kitumisen keskellä kasvava toimiala, joka voi tuottaa Turkuun uutta yritystoimintaa ja työpaikkoja. Talouden rakennemuutoksen pyörteissä luovat alat tarjoavat mahdollisuuksia tulevaisuuden menestykseen. Kaupungin omat taidelaitokset ovat merkittäviä työllistäjiä. Siksi niiden toimintaedellytykset on turvattava. Työterveyden ja -turvallisuuden nimissä ei tule säästää ja jättää tiloja korjaamatta. Turun talouden mittakaavassa pienet taloudelliset panokset kulttuurin ennaltaehkäisevään toimintaan säästävät tulevaisuuden veroeuroja. Taiteen ja kulttuurin elämänlaatua ja hyvinvointia parantavasta vaikutuksesta puhumattakaan. Rainer Grannas, Taru Pätäri, Esa Silander. Turun kulttuurilautakunnan sos.dem. ryhmä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti