sunnuntai 10. lokakuuta 2010

"Te poliitikot"

Kuuli eilen kuuluvansa otsikossa mainittuun ryhmään. Sinänsä ihan mukavaa, että minut sellaiseksi mielletään, mutta kaikkien yhteen niputtaminen ei liene tarkoituksenmukaista. Meitä poliitikkoja on monenlaisia erilaisine arvomaailmoineen ja ajatuksineen.

En näe itseäni kuulumassa samaan ajatusmaailmaan esimerkiksi Jurki Kataisen tai Timo Soinin kanssa. Poliitikkoja hekin, mutta tuskin hekään kannattavat minun poliittista ajattelumalliani.

On vaarallista, että tuollaista ajattelutapaa viljellään. Mistä se kertoo? Tyytymättömyys nykyiseen vai tietämättömyys? Tai molemmat?

Itse olen ollut aina sitä mieltä, että jos on tyytymätön johonkin niin asia ei ratkea valittamalla. Täytyy toimia ratkaisukeskeisesti ja toimia muutoksen eteen. Kaikkia se ei kiinnosta, siksi on "meitä poliitikkoja" joilla intoa siihen riittää,

2 kommenttia:

  1. Miten toimitaan ratkaisukeskeisesti tilanteessa jossa kaupungin johdon palkkoja nostetaan tuntuvasti ja me kaupungin työntekijät olemme taas lomautusuhan alla? Miten tälle törkeydelle saadaan loppu? Pitääkö alistua vai onko turvauduttava väkivaltaan? Mitta alkaa olla täynnä.

    VastaaPoista
  2. Moi Antti
    Kuten varmaan itsekin tiedät niin väkivalta ei ole koskaan ratkaisu, missään tilanteessa.
    Muuten olen kyllä samoilla linjoilla kanssasi, itsekin kaupungin palveluksesa.
    Se mitä tarvitaan on läpinäkyvyys ja oikeudenmukaisuus. Näin ei voida toimia!

    VastaaPoista