Paljon puhutaan pienituloisten prosentuaalisesta määristä, työttömyysluvuista ja köyhyysrajan alapuolella elävistä. On ehkä syytä kurkistaa lukujen taakse ja huomata, että näiden lukujen taakse kätkeytyy todellisia ihmisiä. Luvut eivät kerro sitä, millainen on pienituloisen perheen arki oikeasti.
Yhtenä surullisena esimerkkinä on perhe, missä toinen osapuoli on sairaseläkkeellä ja toinen aikuisista on työmarkkinatuen varassa. Sairaseläke on 507 euroa kuukaudessa ja työmarkkinatuki 435 euroa, yhteensä perheellä on tuloja siis 942 euroa. Tästä reilusta 900 euron tulosta he maksavat kuitenkin asunnosta jäljellä olevaa lainaa, sähkölaskun, jätehuollon, lääkekulut, vakuutusmaksut, ruuan ja muut kulut. Nopealla laskutoimituksella voi todeta, että mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa.
Apua hakiessaan heille on neuvottu, että myykää omistusasunto ja auto pois. Toisin sanoen pois kotoa ja miehen liikkuminen loppuu kun ei ole kulkuneuvoa(invakortti). Missä on ollut tämän neuvovan virkamiehen inhimillisyys?
Nykyinen verotus tekee sen, että he maksavat saman verran em asioista kuin naapurin suurituloinen. Näillä tuloilla prosentin kevennys tuloveroon ei vaikuta auttavasti perhettä, mutta esimerkiksi energiaveron korotus näkyy suurempana sähkölaskuna ja ruuan arvonlisäverotus puolestaan kauppalaskussa.
Tällaiselle kehitykselle täytyy saada loppu. Perusturvaa täytyy ehdottomasti korottaa ja verojen tulee määräytyä maksukyvyn mukaan. Se, jos mikä, on askel kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa.
