Puhe 1.5.2010, viime sodissa kaatuneiden muistolle

Hyvät toverit,

Haluan kertoa teille tarinan, tarinan millä on tärkeä osa siinä, missä ja mitä nyt olemme.

Vuoden 1939 lopulla seisoi nuori totinen mies Loimijoen sillalla. Hän halusi vapaaehtoisena olla mukana puolustamassa Isänmaatamme. Tuolloin tuo nuori mies, Olavi, ei kuitenkaan vielä tiennyt mitä kaikkea oli tulossa.

Pari vuotta myöhemmin Olavi edelleen palveli maatamme. Tällä kertaa siltavahdin paikka oli vaihtunut etulinjaan Syvärillä. Syksyn 39 jälkeen ei ollut muuta vaihtoehtoa, pelolle ei ollut aikaa vaan oli toimittava. Kovahermoisena miehenä tunnettu Lahdenrannan Olavi pidettiin etulinjassa. Elämä kulki muutaman tunnin pätkissä, maailmassa oli vain vain yksi päämäärä; pysytellä hengissä. Siellä hän sai nähdä kuinka 13 rippikoulukaveria jäi kotiin palaamatta ja saman kylän poikia kaatui tarkka-ampujien luodeista. Nuoret miehet antoivat henkensä puolustamalleen maalle, Suomelle.

On tärkeää, että hiljennymme toisinaan muistamaan näitä edellä mainittuja aikoja. Se, että nuo miehet uhrasivat vuosia elämästään, on taannut meille tämän yhteiskunnan missä nyt asumme ja elämme. Meidän tulee olla siitä kiitollisia.
Kuten tiedämme, oli mottona tuolloin ”Kaveria ei jätetä”. Tuo lause sopii erityisen hyvin tähänkin päivään. Meidän sosialidemokraattien tulee huolehtia siitä, että meillä kaikilla olisi hyvä olla, että jokaiselle meistä taataan samat lähtökohdat. Me emme saa jättää kaveria tänäkään päivänä, vaan kunnioitetaan tuota samaa asiaa mistä pidettiin kiinni vuosina 1939- 1945. Yhteinen hyvä on meidän kaikkien etu.

Heinäkuun 11.päivä vuonna 1944 kello 23.15 tunsi Olavi viiltävää kipua selässään. Tuo kipu tuli kranaatin sirpaleesta. Tuolloin kävi lujahermoisen Lahdenrannan mielessä ”Tässäkö tämä nyt oli”. Olavi kuljetettiin sidontapaikalle, siitä yön pimeydessä autolla peitetyin valoin Leskelän kenttäsairaalaan. Leikkaus onnistui. Vuorossa oli 500 muun haavoittuneen kanssa junamatka, Olavin määränpäänä oli sotasairaala Uusi- Kaarlepyyssä. Pitkän toipilasajan jälkeen Olavi selviytyi, toisin kuin moni muu ikätoverinsa.

Haluankin esittää kollektiivisen kiitoksen kaikille niille, jotka osallistuivat maamme puolustamiseen. Niille jotka hoitivat kodintyöt, niille jotka palasivat ja kaikille niille jotka eivät palanneet.

Olavi Lahdenranta palasi. Henkilökohtaisesti haluan kiittää häntä siitä, että hän jaksoi siellä etulinjassa ja tuli kotiin, perusti perheen. Äitini syntyi tuohon perheeseen ja kuukauden kuluttua saamme viettää Olavin, isoisäni, 88-vuotispäiviä.

Kiitos hyvät Toverit, toivon teille oikein hyvää vapun ja Työväen, päivää