torstai 29. toukokuuta 2014
Sari -sairaanhoitaja ja Olli -opettaja, kirje teille
Kokoomus on tällä hetkellä suurin puolue. Äänestäjiä heille löytyy useista eri ammattikunnista. On mukava äänestää menestyjää, koska silloin voi itsekin tuntea kuuluvansa tuohon joukkoon.
Olisi kuitenkin hyvä tarkistaa puolueohjelman lisäksi mitä asioita ja miten nuo menestyjät hoitavat.
Sarit ja Ollit, teidän ammattikunnasta löytyy iso prosentuaalinen osuus Kokoomuksen äänestäjiä. Kuntatyöntekijänä, opettajana voin vakuuttaa, että teidän asiaanne nämä menestyjät eivät aja. Pysähtykää hetki ja miettikää mistä voimasta teidän työpaikat on luotu. Ne on luotu tahdosta ja halusta oikeudenmukaisuuteen. Ne on luotu työväenliikkeen voimasta julkisiin, kaikille saatavilla oleviin palveluihin. Yksilön korostaminen ei lienee kuulu ammattietiikkaanne kuten äänestämänne puolue hehkuttaa. Me tavalliset palkansaajat tarvitsemme perinteistä työväenliiketta aikaan saatetulla aatteella. Työllämme emme tule koskaan rikastumaan, mutta sillä saavutetaan perusturva. Meillä tavallisilla Sareilla ja olleilla ei ole varaa yksityisiin palveluihin. Siksi on tärkeää, että saamme julkiset palvelut säilymään ja siinä samalla säilyy oma elantomme, saamme pitää työpaikkamme.
Ai niin Sarit; lapsilisiä olisi leikattu Kokoomuksen toimesta 250 miljoonaa, Sosialidemokraatit saivat neuvoteltua leikkauksen puolet pienemmäksi.
Jos provosoiduit, niin hyvä, silloin ehkä myös mietit valintojasi uudelleen.
Tervetuloa meidän "firmaan" .
tiistai 27. toukokuuta 2014
Liian itsestäänselvyyskö?
Eilen viimeksi eräs herra arvosteli Turun Sanomien mielipidepalstalla julkisten palvelujen tehottomuutta ja kalleutta. Minulle jäi hiukan epäselväksi, mitä kaikkea kyseisen henkilön julkiset palvelut sisältävät. On hyvin helppo puhua tehottomuudesta ja tuottamattomuudesta ja toivoa näiden tilalle tehokasta yksityisten tuottamia palveluja ja unohtaa mitä kaikkea ne sisältävät.
No siitä vaan sitten synnyttämään yksityissairaaloihin, maksullisiin neuvoloihin ja yksityiskouluihin, syöpähoitoihin, lapsilisättömään ja äitiysrahapäivättömään elämään.
Ne ovat juurikin niitä tärkeitä, julkisia, kaikille tasapuolisia palveluita. Näistäkö halutaan luopua?
lauantai 10. toukokuuta 2014
Perhepolitiikan uudet suuntalinjat
Viikonvaihteen poliittinen otsikointi keskittyi sdp:n puheenjohtajan valinnan ympärille. Kiinnostava ja her-kullisten otsikoiden aihe kaikkineen, mutta medialta jäi vähäiselle huomiolle, että kokouksen antina oli muutakin kuin tuo puheenjohtajan vaali.
Puoluekokous hyväksyi mm. perhepoliittisen ohjelman, mikä tulee olemaan tärkeä suunnan näyttäjä ja hallitusvastuun kautta toteutuessaan myös jokaisen perheen elämään vaikuttava konkreettisia toimenpi-teitä sisältävä ohjelma.
Perhepoliittinen ohjelma asettaa tavoitteeksi todelliset matalankynnyksen perhepalvelut. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että perhepalvelut neuvolasta ehkäisevään perhetyöhön kootaan saman varjon alle.
Apua saa tarvittaessa, ei vasta sitten kun kriteerit täyttyvät. Perhetyön tulee olla saatavilla ilman lasten-suojelun asiakkuutta ja painopiste on nimenomaan ennaltaehkäisyssä, jolloin säästetään jälkihuollon toimissa.
Sdp:n tavoitteena on myös mm. palauttaa kotiapu perheiden saataville joustavasti, kuten oli hyväksi to-dettu käytäntö jo ennen suuria kunnallisen perhetyön säästöjä
Haluamme pitää myös huolen lapsi- ja perhetyötä tekevien hyvinvoinnista määrittämällä maksimin asia-kassuhteiden määrälle työntekijää kohden. Tämä lisää hyvinvointia molempiin suuntiin ja sillä on myös työllistävä vaikutus.
Nämä edellä mainitut ovat vain raapaisuja ohjelmasta, mikä tähtää todelliseen tasa-arvoiseen hyvinvoin-tiin. Sdp:n perhepoliittinen ohjelma on tutustumisen ja ennen kaikkea toteuttamisen arvoinen konkreetti-nen toimenpidepaperi.
Kun kysyt, mistä rahat toteutukseen, niin vastauksen näet ympärilläsi; mittavat jälkihuollon kulut.
Kun on tahtoa, niin on toivoa. Kun on tahtoa ja toivoa, niin silloin löytyy myös keinoja toteuttaa.
torstai 10. huhtikuuta 2014
Sinisenmusta jyrää
Eilisessä kulttuurilautakunnan kokouksessa tuli taas huomattua, että aina kun äänestetään, niin rintama on sama: sdp, vas ja persu häviää kovalle oikealle kok+vih+rkp. Surullista, todella surullista tavallisen arjen kannalta.
Kova sinisenmusta jyllää päätöksiä.
Tämä sama voimasuhde on koko kaupungissa ja samaten se näyttäytyy valtakunnan politiikassa. Vaikka en hyväksy Vasemmistoliiton vastuunkannon väistämistä hallituksesta poistumalla, niin ymmärrän taustat. On vaikea olla mukana päättämässä asioista oman aatteen vastaisesti ja tehdä ikäviä kompromisseja.
Mikäli me perinteiset työväenpuolueet emme olisi olleet edes vähemmistönä hallituksessa, niin tulee mieleen kuinka paljon kehysriihen leikkaukset siinä tapauksessa olisivat kohdentuneet tavallisen ihmisen arkeen. Nyt jo leikkaukset ovat ikäviä, mutta jos tämä sininen suora saisi päättää, niin tulos olisi ollut paljon rajumpi.
Tämä kehitys on saatava loppumaan. Täytyy tehdä suuntamuutos.
Suunta piirun verran vasempaan.
torstai 27. maaliskuuta 2014
Selkokieltä politiikkaan kiitos!
Kehysriihen jälkimainingeissa puhutaan ostovoiman heikkenemisestä, sopeuttamisesta, markkinaosuuksien siitä ja tästä.
Siis mitä? Suurin osa tuntemistani ihmisistä ei laske vuosittaista ostovoimaansa vaan miettii kuinka paljon rahaa kuukausittain tulee vai tuleeko. Mietitään paljonko jokin maksaa, ei arvonlisäosuuksia.
Politiikkaan tarvitaan selkokielen tulkkeja. Kuinka paljon perheeltä lähtee euroja kuukaudessa lapsilisän verottamisen myötä. Kuinka paljon mediamaksu on kuukaudessa taloutta kohden. Minkä verran ansiosidonnainen nyt laskee jne.
Turha jargonia ja tärkeily pois. Politiikkaa tehdessä tulee miettiä toimenpiteiden vaikutuksia yksittäisten, todellisten henkilöiden elämään. Ja toimia sen mukaan....
perjantai 14. maaliskuuta 2014
Kirjastopalveluista pidettävä huolta
Turku on vaikeiden sopeuttamistoimien edessä. Kaikesta tulisi supistaa, leikata ja säästää. Tässäkin tilanteessa on kuitenkin tärkeää pitää kiinni lähipalveluiden saatavuudesta kaikilla hallinnon aloilla.
Tämä pätee myös kulttuuripalveluihin, joista varsinkin kirjastotoiminta on suurinta osaa turkulaisia koskettava palvelu. On oleellista huolehtia siitä, että supistukset eivät koske peruspalveluita, joihin kirjastopalvelut kuuluvat.
Lähikirjastoverkko on pidettävä lähipalveluna. Sillä on valtava merkitys aikoina, jolloin kotitalouksien taloustilanne on heikko. Kirjasto tarjoaa perustehtävänsä lisäksi paljon muitakin kulttuuripalveluita kuin lainaustoiminnan ja se tekee sen eri asuinalueiden tarpeiden mukaan.
Kirjaston ja nuorisotoimen yhteistoiminta ja tilojen aktiivinen yhteiskäyttö on siitä onnistunut esimerkki. Kirjastossa onnistuu niin tiedonhaku kuin tietokoneen käyttö vaikkapa työnhakuun. Kirjasto panostaa kriittiseen tiedonhankintaan. Kirjastolla on merkittävä tehtävä.
Kulttuurilla ja kukoistavalla elinkeinopolitiikalla on suora yhteys. Luova sektori on kaiken kitumisen keskellä kasvava toimiala, joka voi tuottaa Turkuun uutta yritystoimintaa ja työpaikkoja. Talouden rakennemuutoksen pyörteissä luovat alat tarjoavat mahdollisuuksia tulevaisuuden menestykseen.
Kaupungin omat taidelaitokset ovat merkittäviä työllistäjiä. Siksi niiden toimintaedellytykset on turvattava. Työterveyden ja -turvallisuuden nimissä ei tule säästää ja jättää tiloja korjaamatta.
Turun talouden mittakaavassa pienet taloudelliset panokset kulttuurin ennaltaehkäisevään toimintaan säästävät tulevaisuuden veroeuroja. Taiteen ja kulttuurin elämänlaatua ja hyvinvointia parantavasta vaikutuksesta puhumattakaan.
Rainer Grannas, Taru Pätäri, Esa Silander. Turun kulttuurilautakunnan sos.dem. ryhmä
lauantai 15. helmikuuta 2014
Perusasioiden äärellä
Jos lompakossa on satanen rahaa, niin silloinhan ei voi tehdä ostoksia kahdellasadalla eurolla, eikö? Mielellään ei käytetä edes sitä koko satasta, vaan laitetaan kymppi tai kaksi pahan päivän varalle. Näin meidän perheen talous toimii. Perusasiat kuntoon ja sitten vasta humputellaan.
Liian yksinkertaistettuako? Ei ollenkaan mielestäni. Otetaan nyt esimerkiksi jälleen kerran sivistystoimiala, sen kun parhaiten sattuneesta syystä tunnen. Kunnan tehtävä on olla opetuksen järjestäjä. Laki määrittää sisällön ja tehtävät. Nämä on toteutettava. Se riittää. Karsitaan siis ylimääräiset projektit, hankkeet yms taloutta rasittavat toiminnot niin kauaksi kun niihin on taas varaa. Huolehditaan siitä, että perustehtävä tulee hoidettua. Että siihen riittää rahaa. Että se tulee hoidettua hyvin.
Tämä sama periaate pätee muihinkin hallintoaloihin terveydenhuollosta rakennusinvestointeihin. Kehittäminen on mahdollista ilman suuria hankkesuunnitelmiakin.
Ymmärrys tähän tarvitaan kuitenkin valtion tasolta, mistä näitä hankkeita ja projekteja pukkaa tukahduttaen hallinnon oman halun sisäiseen kehittämiseen. Sen lisäksi, ettei rahat riitä niin ei riitä aikakaan.
Keskitytään siis olennaiseen. Keskitytään siihen, että perustehtävät hoituu ja julkiset palvelut rullaa. Humputellaan kunhan siihen on vara.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
