tyhy

Työhyvinvointi on oikeasti yksi tärkeimmistä asioista ihmisen elämässä. Kun työssä jaksaa, niin se vaikuttaa kaikkialle. Itse saan olla onnellinen loistavasta työporukasta. Joka aamu on kiva lähteä töihin, sillä sitä jaksaa. Vuosia kun eläkkeeseen on vielä 25v......
Eli opetan 65 -vuotiaaksi saakka. Nähtäväksi jää pääsenkö siihen saakka.

Se aika vuodesta...

Jälleen on aika arvioida oppilaiden lukukauden suorituksia. Tarkoittaa siis numeroiden laittamista todistukseen. Pidän työstäni erityisen paljon, mutta tämä arviointi -osio on aina se epämieluisin tehtävä. Siinä on vaarana aiheuttaa paljon hallaa ja laskea lapsen motivaatiota jos open ja oppijan arviointi ei kohtaa. Onko yleensä syytä arvioida ketään numeroin? Jonkinmoinen palaute on toki paikallaan, mutta numeroille voisi olla vaihtoehtoisempiakin tapoja, eikö?

Onneksi systeemit ovat menneet eteenpäin viimeisen 15 vuoden aikana ja arviointi on yhä enemmän reflektoivaa ja oppilas-opettaja-vuorovaikutteista.

Toivottavasti osaan olla mahdollisimman oikeudenmukainen, laajakatseinen ja kannustava arvioija.....siinä sitä tavoitetta....huoh...

Perusopetukseen lisää resurssia

Kunnilla on taas mahdollisuus hakea opetusministeriöltä POP -rahoitusta. POP= Perusopetus paremmaksi lisärahoituksen tarkoituksena on ryhmäkokojen pienentäminen. Rahaa on mahdollista käyttää myös oppiainekohtaisiin jakotunteihin. Suuriin osa edellisellä kerralla myönnetyistä POP -rahoista on käytetty sen nimenomaiseen tarkoitukseen. Kuitenkin osa kunnista, noin 17 %, on käyttänyt sitä perustuntikehykseen sisältyvänä resurssina. Näin ei tulisi olla. Kunnissa täytyy olla tarkkana, että tuo POP -raha on nimenomaan lisä jo olemassaolevaan tuntikehykseen, ei sen korvike.

Opettajana koen, että perusopetukseen tarvitaan kaikkinensa lisää todellisia resursseja.
Pienet ryhmäkoot takaavat sen että jokaisen lapsen ja nuoren oppimisedellytykset voidaan ottaa paremmin huomioon. Koska nykyisin opetusryhmät voivat olla hyvinkin haastavia, niin sekin puolustaa ajatusta pienemmistä opetusryhmistä. Ei ole kenenkään, ei lapsen eikä opettajan, etu mikäli luokassa on lähes kolmekymmentä oppijaa. Lisääntyvän tuntikehyksen kautta saataisiin lisää jakotunteja käyttöön ja se mahdollistaisi samanaikaisopetuksen toteuttamista. Resursseja voidaan kohdentaa myös alueellisesti niihin kouluihin, missä tuen tarve on suurempi.

Valtionosuuksien korvamerkitseminen voisi varmistaia perusopetukseen varattujen resurssien oikean kohdentamisen. Tällä hetkellä järjestelmän raskaus ei tue ajatusta, mutta tulevaisuuden visiona tätä voisi pitää yllä.

Opettajaa ei myöskään saa jättää yksin. Kun opettaja saa tarvitsemansa tuen, arvostuksen ja mahdollisuuden kouluttautumiseen, niin se edesauttaa työssä jaksamista. Suunta on siis molemminpuolinen.

Peruskoulun tulee tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle hyvä opintien alku, tarvittavat valmiudet jatko-opintoihin sekä jokapäiväisiä oppimisen ja onnistumisen elämyksiä. Koulua tulee kehittää yhteisöllisyyden suuntaan, jossa läsnä ovat yhdessä tekeminen, toisten huomioon ottaminen ja kannustaminen.

Juupas-eipäs rasismi -keskustelu

Olin pääkirjastolla kuuntelemassa rasisimi -keskustelua. Meitä taisi olla kahta eri koulukuntaa. Me, jotka haluamme kaikille samat oikeudet ja velvollisuudet ja ne, jotka eivät kuulemma ole rasisteja, mutta haluavat maahanmuuttajat pois Suomesta. Meidän talous ei kuulemma kestä maahanmuuttovirtaa. Asia taitaa kuitenkin olla toisinpäin; kuka tekee ne työt joihin meitä kantasuomalaisia ei saa? Kestääkö talous sen? Voin vastata, ei kestä.

Keskustelu menee tällaisissa tilaisuuksissa yleensä tunteen puolelle ja keskustelu etenee juupas-eipäs -tyyliin. Kenenkään mielipide tuskin muuttui, mutta tärkeää on se, että asia pidetään esillä.