Pansion asukaskuulemisia kaivataan

Turun Pansio on vireä lähiö niin asukkaiden, eri asumismuotojen kuin telakkatoiminnan ansiosta. Usein kuitenkin Pansion asukkaiden, niiden tärkeimpien, ääni on unohtunut kuunnella eri kaavamuutosten ja rakentamisen suunnittelussa. Tästä yhtenä esimerkkinä on omakotitalojen rajalle rakennettu koirapuisto, mikä ei ole paras sijainti talojen asukkaiden kannalta, eikä koiranomistajillekaan parkkialueen puuttumisen vuoksi. Koirapuistolle optimaalinen paikka löytyisi urheilukentän kupeesta nuorisotalon lähettyviltä. Suljetun, kosteusongelmaisen Pernon koulun alueelle suunnitellaan kaavamuutosta, mikäli suojelumääräykset sen sallivat. Kaavamuutoksessa sanotaan, että yhtenä vaihtoehtona on joko asuntotuotanto tai palveluasumisen laajentaminen koulun asemakaavan alueelle. Perno-Pansio alueella on jo kaksi palveluasumisen muotoa; Höveli ja Pansion hoitokoti. Tämä on erittäin hyvä asia ikääntyvän asukasryhmän kannalta. Alueen monimuotoisuuden säilyttämiseksi ei ole kuitenkaan mielekästä, että alueelle keskittyy ainoastaan yhden ikäryhmän palveluasumisen muotoja. Aluetta tulee kehittää nimenomaan eri asukas- ja ikäryhmät huomioon ottaen. Mikäli suojelumääräykset estävät uusiorakentamisen, niin koulun aluetta tulee kehittää asukkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Alustavasti on ajateltu koulun liikuntatilojen säilyttämistä ja tämä on ehdottomasti kannatettavaa. Kaupungissa on jatkuva pula liikuntatiloista ja – vuoroista. Liikuntatilojen kunnostaminen toisi arvokkaan lisäyksen tiloille ja alueen asukkaille se olisi tärkeää. Liikuntamahdollisuus omalla asuinalueella tukisi myös Eviva –hankkeen tavoitteita aktiivisuuden lisäämiseksi. Liikuntatilat palvelisivat eri ikäryhmiä ja samalla Pansion alakoulu voisi myös hyödyntää sitä. Alueelle se toisi myös positiivisen sävyn. Tilaa voisi kehittää myös monitoimitila-ajatuksella: kirjasto-nuorisotila-liikunta- ja erilaiset neuvontapalvelut saman katon alle. Meitä pansiolaisia ihmetyttää kuitenkin eniten se, että alueella riittää merenrantaa kilometreittäin, mutta se ei ole asukkaiden käytössä. Merenranta on kaavoitettu suurimmaksi osaksi satama-alueeksi ja on sen myötä aidattu edelleen, vaikka toiminta on osittain siirtynyt toisaalle. Kaupunki suunnittelee tosin, että rantaa voisi avata satama-alueen kaavan ulkopuolelle, mutta se ei palvele pansiolaisia, koska suoraa kulkuyhteyttä ei ole. Koivuluodon alue on ollut vuosikymmenet asukkaiden uimarantana ja ulkoilupaikkana, mutta nyt se on merivoimien suljettua aluetta. Koivuluoto aidattiin 1980 –luvulla ja perusteena käytettiin epäsäännöllisiä harjoituksia. Tuo peruste ontuu, koska siihen saakka alue oli ollut yhteiskäytössä ilman ongelmia. Kaupungin taholta lähestyttäessä on puolustusvoimat kieltäytynyt alueen avaamisesta. Tätä tulee harkita uudelleen. Vastarannalla Ruissalossa on vapaata rantaviivaa, mikä estää sen Pansiossa.

Mistä on tasa -arvo tehty?

Kirsi Kunnaksen tunnetussa runossa kysytään ”Mistä on pienet pojat tehty, mistä on pienet tytöt tehty.” Vastaukseksi annetaan, että sokerista, kukkasista, inkivääristä tai sammakoista, etanoista ja koiran häntätupsukoista. Olemme onneksi pitkälti edenneet pois tuosta määrittelystä, mikä erottelee meitä ihmisiä sukupuolen mukaan. Jokaisella tulee olla oikeus määrittää itsensä yksilönä, eikä annettujen odotusten mukaan. Suomi on ollut edelläkävijä monissa tasa-arvon uudistuksissa, mutta tekemistä tasa-arvon eteen kuitenkin vielä riittää. Suomalainen tasokas koulutus on takuu tasa-arvoiselle yhteiskunnalle. Viime aikoina huolta on kuitenkin nostattanut poikien ja tyttöjen tasoerot peruskoulun päättövaiheessa. Tutkimuksen mukaan peräti joka kahdeksas poika ei osaa lukea sujuvasti peruskoulun loppuvaiheessa. Tämä hankaloittaa poikien jatko-opintoihin pääsyä ja sitä kautta työllistymistä. Kouluissa on otettu käyttöön tasa-arvo-ohjelmat tukemaan todellista tasa-arvoa niin eri sukupuolten kuin väestöryhmien kesken. Kaikille tulee taata yhtäläinen oikeus koulutukseen ja siihen tarvittavaan tukeen. Kuntakohtaiset erot on poistettava ja järjestettävä kaikille oikeus opetuksen yhtenevään määrään ja laatuun. Työelämän haasteena ovat miesten ja naisten samapalkkaisuus ja työehtojen yhteneväisyys. Tarvitaan yhteisiä linjauksia siihen, että jyrkkä jakautuminen sukupuolen mukaan eri työtehtäviin kapenee ja että pääsemme samapalkkaisuuteen sukupuolten välillä. Perhevapaiden ja – vastuun tasaisempi jakautuminen on konkreettinen toimenpide työelämän tasa-arvon saavuttamiseksi. Perhevapaiden jakaminen antaa molemmille vanhemmille lapsen kanssa vietettyyn aikaan ja myöskin työssäoloon ja kouluttautumiseen. Eläkekertymä jakautuu myös tasaisemmin ja kohentaa sukupuolten välistä tasa-arvoista asemaa. Meillä ei tule olla lasikattoa työssä etenemisessä, vaan uralla auttavia pitkospuita kaikkien käytettäväksi. On tärkeää kuitenkin muistaa, että kun puhutaan tasa-arvosta, niin se tarkoittaa paljon muutakin kuin sukupuolten välistä oikeudenmukaisuutta. Tasa-arvoon kuuluu ymmärtää erilaiset perherakenteet huomioiden tasavertaiset palvelut ja tukimuodot niin lapsiperheille kuin yksineläville. Yksinelävien huomioiminen omana perhekuntanaan ja menojen kohtuullistaminen ja tasavertainen tukeminen on ehdoton edellytys nykyisessä yhteiskunnassa. Tasa-arvoinen yhteiskunta ei ole tyttöjen maailma tai poikien maailma. Se ei ole tehty eripalkkaisuudesta, syrjinnästä tai epäoikeudenmukaisuudesta. Tasa-arvoinen yhteiskunta tehdään keskinäisestä huolenpidosta ja kunnioittamisesta, erilaisuuden hyväksymisestä ja välittämisestä.

Loppuun säästetty koulutus

Koulutuksesta ei ole varaa säästää enää euroakaan. Se on säästetty loppuun, mikäli tavoitteenamme on säilyttää tasa-arvoinen koulutusjärjestelmämme. Niin perus- kuin toisen asteen oppilaitokset ovat tunnollisesti säästäneet ja se säästö on otettu nimenomaan opetuksesta. Opetuksesta säästäminen tarkoittaa oppilaan oikeuksien heikentymistä ja opettajan työmäärän kuormittumista. Korkeakoulutkaan eivät ole säästyneet tältä paineelta. Tilavuokrat ja muut palveluhinnat ovat nousseet tasaisesti, mutta opetukseen eli varsinaiseen tehtävään sidottu raha on puolestaan laskenut ja valunut noihin muihin kustannuksiin. Valtionosuuksien pienentyminen on osa syy, mutta myös kunnat tekevät arvovalintoja niiden ohjaamisessa. Katse on suunnattava nyt sisältöihin ja ymmärrettävä koulutuksen merkitys nykyisen yhteiskunnan rakentajana. Tulevaisuuteen satsaaminen vaatii nyt selkeitä ratkaisuja ymmärtämällä ja kuuntelemalla opetuskentän ääntä Me tarvitsemme toimivan varhaiskasvatuslain, missä toteutuu niin työntekijän arvostus kuin lapsen kolmiportaisen tuen muodot. Tarvitsemme satsauksia perusopetuksen uuden opetussuunnitelman toteutumiseen käytännössä ja selkeitä resursseja tuen toteutumiseen lähikouluissa. Koulujen oppimistulosten alueellisia eroja on kavennettava erityisillä tukitoimilla. Toisen asteen koulutuksessa on panostettava joustavuuteen teorian ja käytännön yhdistämi-sessä. Koulutusjärjestelmän on pyrittävä reagoimaan teollisuuden muutoksiin. Tarvitaan toisen asteen opettajien koulutukseen satsaamista uusilla kehittyvillä aloilla, sekä koulutuspaikkojen ja oppisopimuskoulutuksen lisäämistä. Korkeakoulujen on saatava erikoistua vahvuusalueisiinsa ja niiden perusrahoitusta on vahvistettava. Tasokas koulutus on takuu talouskasvulle sekä tasa-arvoiselle ja oikeudenmukaiselle yhteiskunnalle.

Kahden kerroksen väkeä

Suomen työttömyysaste oli viimeksi tammikuussa mitattuna 8,6%. Työttömänä on siis noin 360 000 suomalaista ja se on noin 30 000 enemmän kuin vuoden 2013 lopussa. Näistä pitkäaikaistyöttömiä eli vähintään vuoden työttömänä olleita on jo 98 5000. Yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä on vuodessa kasvanut 11 000 hengellä. Valtio tukee työllistymistä eri keinoin mm. palkkatuella, työvoimakoulutuksella ja mahdollisuudella erilaisiin työkokeiluihin. Luotamme taulukoihin ja tilastoihin, mutta unohdetaan ettei työttömyyttä ja työttömiä voi käsitellä yhtenä suurena massana. Jokaisen luvun taakse sisältyy inhimillinen tarina, työttömyyden syyt ja seuraukset. Erilaiset työkokeilut ja palkkatuki toimivat aktivoivina toimenpiteinä, mutta sisältävät myös usein ajatuksen halpatyövoiman käytöstä. Niin yksityinen kuin kuntapuoli ottavat pitkäaikaistyöttömiä työkokeiluihin, mikä on sinällään hyvä asia. Työntekijä tekee työttömyyskorvauksella+9 eu-roa/päivä korvauksella saman kuin toinen samaa työtä tekevä täydellä korvauksella. Miksi ei siis palkata sopimuksen mukaisilla palkoilla jos työvoima tarvetta on, vaan halutaan hyötyä toisen epäedullisesta tilanteesta. Ei ole ihme, jos pitkäaikaistyötön ei halua alipalkattuna mennä tekemään töitä. Työt ja työmäärä voi olla sama., mutta status on kahden kerroksen –väen mukaan. Harvemmin nämä tuetut jaksot jatkuvat oikeina työsuhteina, säästösyistä. Tuskin kukaan tai ainakin äärimmäisen harvat haluavat vapaaehtoisesti jättäytyä työelämän ulkopuolelle. Kuten sanottu, liittyy jokaiseen tilanteeseen oma tarinansa. Joku kohtaa työtapa-turman, jonkun sairastuttaa työ. Toinen masentuu ja jää tahtomattaan kotiin. Elämäntilanteet muuttuvat, aina ei mene käsikirjoituksen mukaan. Harva valitsee köyhyysloukkua itselleen. Kannattaa siis asettaa muutamia kysymyksiä itselleen, ennen kuin lähtee arvostelemaan toisten ratkaisuja. Lähtisitkö koulunpenkille 56 –vuotiaana, jos et ole koskaan kokenut opiskelua omaksi lajiksesi? Menisitkö töihin, jos sinulle jäisi 40 euroa enemmän kuin kotona ollessasi ja sekin menee työmatkoihin? Haluaisitko tehdä tuolla 9 euron päiväkorvauksella vastuullista työtä, mistä muut saavat sopimuksen mukaisen palkan? Haluatkoisitko olla se, joka pyytää sosiaalitoimesta lupaa muuttaa tai rahaa lääkekuluihin? Haluaisitko olla se, joka kokee itsensä tarpeettomaksi? Järjestelmämme vaatii kunnollista muutosta ihmisarvoiseen suuntaan. Onko se perustulo vai edes se, että asiointi tapahtuisi yhden järjestelmän ja luukun kautta, tulee ottaa keskusteluun. Jokainen meistä ansaitsee hyvän ihmisarvoisen elämän. Ei saa olla kahden kerroksen väkeä, vaan seisomme kaikki samalla tontilla.

Yhtiöittämisen käytännön seuraukset

Turun Sanomat uutisoi 6.2.15, että Turku suunnittelee ammattikoulutuksen yhtiöittämistä. Viimeaikaisten kokemusten mukaan yhtiöittäminen on synonyymi toimintojen ja palvelujen alasajolle. Ammattiopetuksen yhtiöittäminen tarkoittaa siis sitä, että opiskelijat saavat vain minimiopetuksen ja opettajien määrää tulla vähentämään. Näin on tapahtunut kaupungin muiden toimintojen yhtiöittämisen kanssa. Kuntecilla on paine kymmenien irtisanomiseen, Arkea toimii minimillä tulostavoitteen saavuttamiseksi ja Kaupunginteatterilla käydään orkesterin suhteen yt –neuvotteluja. On vaikea uskoa, että ammattiopetuksen kohdalla kävisi toisin. Toiminnan tehostaminenkaan ei ole yhtiöittämisten ja ulkoistamisen myötä tehostunut, vaan ennemminkin byrokratisoitunut ja hidastunut. Tämä ei ole tekevien käsien syy, vaan he tekevät tuplamäärän töitä. Tämä näkyy siistijöiden alueiden kasvuna, kiinteistönhoitajien toimipisteiden lukumäärien kasvulla ja palkanmaksun takkuamisena Taitoa oy:n suuren työmäärän alla. Konkreettisimmillaan tämä näkyy siinä, että ennen koulun keittiöön ilmoitettiin mille päivälle tarvitaan retkieväät ja homma hoitui. Lisäkustannuksia ei tullut, koska sama määrä puuttui lounaalta. Tällä hetkellä asiasta tehdään tilauslomake, mikä lähetetään eteenpäin ja tämä tuottaa välillisiä kuluja. Saatikka se, että keskisuuren koulun joulupuuro maksaa parisataa euroa ekstraa, koska se ei sisälly sopimukseen. Tämä on pois suoraan koulun budjetista eli pois oppilailta. Samassa uutisessa vilauteltiin ryhmäkokojen kasvua. Se, että edelleen puhutaan ryhmäkokojen kasvusta ja integraatiosta vääristää koko opetuksen talousajattelun. Tämän sanataiteilun taakse on tosin hyvä pii-loutua ja välttää todellisten vaikutusten myöntäminen. Käytännössä koulut saavat tietyn määrän rahaa kalenterivuosittain, minkä perusteella rehtori tekee seuraavan lukuvuoden suunnitelmat. Mikäli tuo saatava summa on pienempi kuin edellisvuonna, niin se tarkoittaa sitä että opettajia on vähennettävä, josta seuraa tämä ryhmäkoon kasvu. Rahaa ei mistään yhtäkkisesti lisää lukuvuoden aikana tule. Ilman valtion ylimääräistä rahoitusta koulut olisivat syvällä nesteessä ja laittomassa tilassa. Jokaisella oppilaalla niin perus- kuin toisella asteella on oikeus kolmiportaiseen tukeen. Jos rahaa ja henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, niin se oikeus ei toteudu. Olisiko aika myöntää, että yhtiöittäminen ei ole onnistunut ja keskittyä toimivan kunnan toimintojen palauttamiseen. Keskiössä tulisi olla kuntalainen, ei konserni.

Koulutukseen panostaminen luo kasvua

Majaniemi kirjoittaa aiheellisesti (TS 26.1.15)siitä, että on avattava selkokielellä mitä konkreettisia toimenpiteitä talouden kasvu edellyttää. Teollisuuden rakennemuutos on ollut todellisuutta jo aikansa. Paperiteollisuus ei ole enää Suomen vientivaltti ja Nokian tarina on lopuillaan eli on panostettava uusiin alueisiin teknologiateollisuudessa. Teknologiateollisuudessa on otettu isoja harppauksia taantumasta huolimatta ja se kattaa edel-leen 50% Suomen viennistä ja täällä Varsinais-Suomessakin 47% koko alueen viennistä. Panostus ja kehittäminen tarkoittavat investointeja eli rahaa. Tähän ajattelumalliin ei sovi julkisen ja yksityisen sektorin vastakkainasettelu, vaan se vaatii molemminpuolista yhteistyötä. Yksityiseltä tarvitaan uskallusta investoida uusiin aluevaltauksiin kuten teolliseen internetiin ja digitaalisuuteen. Valtio voi olla mukana tukemassa uusia kasvuyrityksiä mm. pitkäjänteisillä veroratkaisuilla. Lisäksi tarvitaan koulutukseen panostamista. Ei riitä, että pelkästään tutkimukseen satsataan, vaan on nähtävä toisen asteen koulutuksen tärkeys tulevaisuuden tekijöissä. Koulutusjärjestelmän on pyrittävä reagoimaan teollisuuden muutoksiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi toisen asteen opettajien koulutukseen satsaamista uusilla kehittyvillä aloilla, sekä koulutuspaikkojen ja oppisopimuskoulutuksen lisäämistä. Laadukkaan perusopetuksen lisäksi on tunnistettava toisen asteen merkitys tulevaisuuden tekijöiden alustana.

Miljonäärin kyyneleet

Onvestin tj Maarit Toivanen-Koivisto ilmoitti syntymäpäivähaastattelussaan Helsingin Sanomissa muuttavansa kirjat Portugaliin Suomen perintöverotuksen vuoksi. Tämä aiheutti suurta tunneryöppyä sosiaalisessa mediassa. Twitter täyttyi niin puolesta kuin vastaan kommenteista. Muutama asiallinen kommentti löytyy onneksi perinteisistä viestintävälineistä. Esimerkiksi valtiovarainministeri Antti Rinne kommentoi, että "yritysten perintöverotukseen kohdistuu jo merkittäviä huojennuksia. Yksi niistä on maksuaikahuojennus, jolla perintöveron maksuaikaa voi venyttää viiteen vuoteen. Perinnöksi jätettyjä tuotannollisia yrityksiä tai maatiloja koskee myös maksuunpanohuojennus, joka tarkoittaa sitä, että verotus kohdistuu vain 40 prosenttiin perityn maatila- tai yritysvarallisuuden arvosta." Rinne tunnistaa kuitenkin ongelmakohdat ja esittää maksuhuojennuksen pidentämistä seitsämään vuoteen. Kerätyillä veroilla on katettu myös miljonäärin käyttämät liikennejärjestelyt, lasten ja oma koulutus, kouluterveydenhoito,kunnallistekniikka jnejne. Vaihtoehtona on julkisten palvelujen karsiminen, mikä tulisi myös ressukka-miljonäärille takuuvarmasti kalliimmaksi. Suurella osalla kommentoijista tuntuu olevan kadoksissa ymmärrys siitä, mitä kaikkea kerätyillä veroilla saa vastineeksi. Kadoksissa on myös kohtuullisuuden ymmärrys. Jos miljonääri maksaa sadastatuhannesta eurosta kuukaudessa 30 pinnaa veroja, niin hänelle jää vielä 70 000 euroa. Kun hiukan keskituloistakin paremmin ansaitseva, esim bruttona 4400 euroa, maksaa ansiotuloistaan tuon saman sisältäen esimerkiksi sijoitusasunnon päomaveron, niin hänen ansionsa ovat ovat 96% pienemmät kuin tuo 70 000e eli nettona noin 2700 euroa. Tuo keskituloinen pärjää sillä kuitenkin ihan ok. Entäs sitten ne 1900e/kktai alle ansaitsevat, jotka maksavat myös ansioveroja. Kun asiaa tarkastelee näillä realiteeteilla, niin on täysin pöyristyttävää, että miljonääri itkee verotustaan. Kunnioitan menestymistä eikä siitä ole syytä rangaista, mutta on yksinkertaisesti naurettavaa valittaa jos tilillä makaa useita satoja miljoonia.