Erikoisluokka on oppilaan tukemista

Erikoisluokkatoiminta on oppilaan tukemista, ei elitismiä Erikoisluokkatoiminnan jatkoa on pohdittu Turussa aina ajoittain . Tällä hetkellä se on taas ollut tapetilla ja nyt vielä opetusministerin toimesta. Koska erikoisluokkatoimintaan tuntuu liittyvän niin tiedotusvälineissä kuin sosiaalisessa mediassa hyvin paljon mutu – tietoa, niin on varmaan hyvä nostaa muutama fakta esiin. Aki Haapanen pohti TS:n mielipidepalstalla 12.1.2016 sitä, että ”erikoisluokat aiheuttavat ns. koulushoppailua, jossa lähiöiden, etenkin ylempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvat vanhemmat ovat pyrkineet saamaan lapsensa näille erikoisluokille välttääkseen huonompimaineisina pidetyt lähikoulut.” En lähde väittämään, etteikö tätäkin tapahtuisi, mutta luvut kertovat toista. Turun perusopetuksen oppilaista keväällä 2015 23,3 % oli painotetuilla tai erikoisluokilla. Näistä 37 prosentille erikoisluokkakoulu oli samalla myös oman oppilasalueen koulu. Eli he olisivat joka tapauksessa aloittaneet oman alueen koulussa linjasta riippumatta. Joissakin kouluissa tuo oman alueen oppilaiden osuus on huomattavan suuri. Esimerkiksi Vähä-Heikkilän koulun ranskan kieliluokilla oman alueen oppilaiden osuus oli 63%. Muut tulevat lähialueelta, vain muutama kauempaa. Opetusministeri Grahn-Laasonen nostaa esiin eriarvoistavan pääsykokeen, mitä me taas koulussa kutsumme soveltuvuusarvioinniksi. Kieliluokkatestit esimerkiksi mittaavat esikouluikäisten äidinkielen tasoa ja ryhmässä toimimisen taitoja. On lapsen edun mukaista, että hän pääsee sellaiseen ryhmään missä hänellä on mahdollisuus kokea onnistumisen tunteita. Kieliluokkatoiminta tukee myös niitä lapsia, joiden toisena kotikielenä erikoisluokan kieli on. Ranskan kielen osalta se tarkoittaa koko ranskan kielialuetta Euroopasta Afrikkaan ja Aasiaan. Kouluun ilmoittautumisen yhteydessä kaikilla on mahdollisuus ilmoittaa kiinnostus erikoisluokkatoimintaa kohtaan. Minkäänlaista epätasa-arvoa ei ole. Soveltuvuustestit ovat kaikille samat. Erikoisluokkatoiminta antaa lapselle mahdollisuuden oppia lisää kiinnostuksen kohteesta koulupäivän aikana. Haapanen mainitsee myös, että erikoisluokkatoiminnan alasajo toisi 700 00 euron säästöt. On totta, että erikoisluokkatoiminta tuo kustannuksia, mutta niiden osuus ei ole noin huomattava. Lisäkustannuksia syntyy opettajien kaksoistutkintotuntilisistä, natiiviopettajien palkoista ja muista maksuista. Ne tekevät 306 000 €/vuosi. On hyvä myös huomioida se, että erikoisluokilla on aina maksimimäärä oppilaita, kun taas yleisopetuksessa on mahdollista tehdä pienempiä ryhmiä. Esimerkkinä kieliluokka, missä aloittaa 25 ensimmäisen luokan oppilasta ja yleisopetuksen luokissa on alle 20 oppilasta. Erikoisluokkien opettajat pitävät esimerksiki myös muille oppilaille kerhotoimintaa, mikä hyödyttää koko koulua ja jopa koko kaupunkia. Erikoisluokkatoiminta saa tukea myös muualta kuten urheiluseuroilta, suurlähetystöiltä ja erilaisista hankerahoituksista. Lisäksi erikoisluokilla Turussa käy 160 vieraskuntalaista oppilasta. He tuovat Turulle mukanaan kotikuntakorvauksen, mistä Turulle kertyy voittoa n. 112 700 € vuodessa. Näiden faktojen valossa näen erikoisluokkatoiminnan rikkautena ja koko opetuskenttää rikastuttavana oppilaan tuen muotona.

Kun köyhän kakara on arvottomampi kuin rikkaan rimpula

Meillä aikuisilla on voimakkaat mielipiteet siitä mikä on lapsen ja nuoren parhaaksi ja siitä, mikä on oikeudenmukaisin tapa toimia. Usein tämä näkökulma on kuitenkin vain meidän aikuisten ja unohdamme sen kuka on keskiössä; lapset ja nuoret. Viimeisimpinä niistä on hallituksen päätös subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisesta. Puhutaan vain siitä, että saadaan säästöä kun kotona olevat vanhemmat huolehtivat itse lapsistaan ja päiväkodin henkilötyövuodet saadaan alas. Entä se lapsi, joka jää kotiin. Kuka miettii asiaa hänen kannaltaan. Päivähoito ei ole ainakaan tähän saakka ollut mitään säilyttämistä, vaan siellä on kasvatusalan ja hoitotyön ammattilaiset päivittäin työssään. Lapsi oppii erilaisia ryhmätyötaitoja ja saa virikkeita kasvun ja kehityksen tueksi. Se lapsi, joka jää kotiin jää näistä paitsi. Ja se kotiin jäävä lapsi on useinmiten työttömän lapsi. Toinen suuri ryhmä on lapset, joiden toinen vanhempi on hoitovapaalla. Perheen eläessä epävarmuustekijöiden alla niukalla toimeentulolla aiheuttaa lapsen kotiin jäämisen, koska yhteiskunnalla ei ole tähän kuulemma varaa. Onko yhteiskunnalla sitten varaa kouluun tultaessa taata erilaiset tukitoimet, jotta saadaan erot päivähoidossa olleiden kanssa kurottua kiinni. Harva meistä äideistä muun kotityön ohella pystyy suunnittelemaan virikkeellistä toimintaa lapsille samoin kuin alan ammattilaiset. Kaikkein mauttomin peruste on se, että onhan ennenkin näin ollut. Niinpä, ennen oli myös huutolaislapsia, sekö on sitten hyvä jos palataan menneeseen. Entä se lapsi, jonka vanhemmilla on sosiaalisia ongelmia, eikö hänellä ole oikeutta edes päivisin päästä seuraamaan tavallista toimintaa ja saada leikkiseuraa muista lapsista. ' Tämä päätös rajaamisesta on selkeä päätös siitä, että rikkaan lapsi on arvokkaampi.

Pansio-Pernoon tarvitaan toimenpiteitä puheiden ja lupausten sijaan

Pansio-Pernoon tarvitaan toimenpiteitä puheiden ja lupausten sijaan Maanantaina 7.9.15 Turun kaupunginhallitus päätti Pernon koulun ottamiseksi SPR:n hätämajoitustilaksi. KH:n päätösehdotuksessa oli lauselma, että samalla käynnistetään valmistelu Pansio-Pernon alueen kehittämiseksi. Tiistaina 15.9 Pansiossa järjestettiin asian tiimoilta asukkaiden tiedotustilaisuus. Tiedotustilaisuuden sijaan olisimme toki toivoneet asukaskuulemista ENNEN kh:n päätöstä. Tuossa tilaisuudessa nousi esiin paljon kysymyksiä juurikin alueen kehittämisen kannalta. Selkeitä vas-tauksia kysymyksiin ei juurikaan tullut, ehkä niitä ei oltu mietitty. Mainittakoon myös se, että Pernon kouluun tehtävä hätämajoitustila vaati rakennusluvan tilan käyttötarkoituksen muuttamiseksi ja tuo lupa myönnettiin viideksi vuodeksi, eikä lyhyelle aikavälille kuten SPR:n edustaja asukastilaisuudessa meille kertoi. Pansio-Pernossa on aiemmin toiminut vireä asukastoimikunta, mikä on ajanut alueen asioita ansiokkaasti. Tällä erää toiminta on ollut enää muutamien aktiivien varassa ja siitä kiitos heille. Pansio-Perno on ollut selkeästi unohdettujen alueiden joukoissa. Tämä näkyy jo mm. alueen viheralueiden hoidossa, mihin Mikko Hellsten jo otti kantaa tällä palstalla loppu kesästä. Kirjoitin kuluvan vuoden huhtikuussa (TS 14.4.15) Pansio-Perno –alueen asukkaiden toiveista alueen kehittämiseksi ja nämä samat asiat nousivat esille tuossa tiistain 15.9 asukastilaisuudessa. Tärkeimmät toiveet olivat liikunta-/monitoimitilat, uimaranta ja Pernon koulun terveiden tilojen hyödyntäminen. Näitä samoja asioita ja toiveita on pyöritelty jo parikymmentä vuotta. On niin alueen hyvinvoinnin kuin talouden kannalta järkevintä toimia nyt, eikä vasta hankerahoituksen kautta kun maito on jo maassa. Tästä meillä on kaupungissamme jo yksi lähiö – esimerkki. Nyt me alueen asukkaat odotamme konkreettisia, pikaisia toimenpiteitä viitaten tuohon kaupunginhallituksen päätökseen. Taru Pätäri Pansio

Vielä kerran yhteisestä katsomusaineesta

Monikulttuurisuus – keskustelu käy taas kuumimmillaan ja sitä myötä lähes koko hallitus on kertonut tukevansa monikulttuurista ja kansainvälistä Suomea. Jotta se ei jäisi pelkäksi sanahelinäksi, niin olisi syytä lähteä toteuttamaan noita ajatuksia käytännön toimenpiteillä. Iso askel olisi koulun katsomusaineiden opetuksen yhtenäistäminen. Yhteinen katsomusaine opettaisi ymmärtämään eri kulttuureja ja niiden taustoja. Koulu on tärkeä kasvattaja opetuksen ohella. Koulussa opetellaan yhteistoiminnallisuutta, asioiden syy-seuraussuhteita ja kokonaisuuksien ymmärtämistä. Monikulttuurisuus ei kuitenkaan toteudu siten, että eri katsomusaineiden opetus on edelleen koulun tehtävä. Eri uskonnoilla on omat opetussuunnitelmansa ja ryhmänsä. Se ei ole monikulttuurisuutta vaan erottelevaa ja arvottavaa. Tällä hetkellä opetus toteutetaan niin lähi- kuin etäopetuksena. On evlut -, islam-, katolinen-, ortodoksi- ja elämänkatsomustiedon ryhmät. Lapset jaotellaan ja erotetaan omista ryhmistään näiden tuntien aikana ja heille opetetaan eri asioista eri näkökulmista. Kärjistettynä voisi sanoa, että yhdelle kerrotaan Jumalasta, toiselle Allahista ja kolmannelle opetetaan evoluutiosta. Tämä on seurakuntien tehtävä, ei koulun. Kouluun mahtuu kaikki, ei vain tietyn ajatusmaailman edustajat. Yhteinen katsomusaine – keskustelu herättää aina huolta siitä, miten etiikan opetus toteutuu. Siitä ei tarvitse olla huolissaan, sillä se kuuluu kasvatuksen piiriin, mistä jo alkuun mainitsin. Enemmän olisin huolissani, jos se kuuluisi vain yhden viikkotunnin varaan eikä jokapäiväiseen toimintaan. Onkin ilahduttavaa, että Turussa tuota katsomusaine –kokeilua on lähdetty toteuttamaan kahdessa edistyksellisessä yläkoulussa. Yhteisestä katsomusaineesta on puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta se ei tunnu toteutuvan, vaikka kaikki järkisyyt niin lasten ryhmäytymisen, kulttuurien ymmärtämisen kuin talouden kannalta tukevat sitä. Suotavaa olisi, että uudistus koskisi koko Suomea ja kaikkia oppilaita. Tähän voi vaikuttaa monikulttuurisuutta tukeva hallitus. Jään odottelemaan toimenpiteitä. Ei mulla muuta.

Arvovalinnat ja laki ensin, sitten talkoot

Omassa koulussani on jo nyt säästöpaineita. Säästöjen tekeminen olisi helppoa, jos toimisin kuten nykyinen hallitus. Vetäisin vaan viivaa lukujen päälle ja laskisin prosentuaalisesti kaikilta kirjaustileiltä saman säästön. Se olisi siis helppoa, mutta ammattitaidotonta, osittain jopa lainvastaista. Siksipä lähdenkin siitä, että laki toteutuu, siten että oppilaan oikeus säilyy. Siitä, että inhimillisyys ja todelliset tarpeet otetaan huomioon, ja että arvovalinnat ovat tietoisia valintoja nostamaan, ei kyykyttämään. Meillä talkoisiin ei osallistu kaikki, vaan meillä autetaan ja nostetaan sitä joka tukea tarvitsee. Pitkällä aikavälillä valinta tulee tuottamaan tulosta.

Uusi tapa toimia tuo säästöjä ja onnistuneita tuloksia

Uusi tapa toimia tuo niin taloudellista säästöä kuin onnistuneita tuloksia Olemme jo vuosikymmeniä eläneet erilaisten hankkeiden ja projektien virrassa. Tämä näkyy kaikilla julkisen sektorin toimialoilla. Valitettavan usein projekteilla paikataan tilapäisesti jotain toiminnan aukkoa. Hankkeiden kautta saadaan usein käyttöön uusia toimintatapoja ja – malleja, mutta niitä ei saada rakenteisiin hankkeiden jälkeen perustelemalla resurssien puutetta. Tosiasiassa suurimmassa osassa tapauksissa ei ole kyse resursseista, vaan ainoastaan muu-toksen pelosta tai osaamattomuudesta johtaa muutosta. Kaste –hanke on tuonut paljon uusia tapoja mallinnettavaksi terveydenhuollon puolelle. Yhtenä esimerkkinä on jalkautuvan ja verkostoituvan nuorten mielenterveyttä tukeva toiminta (Jave), missä psykiatrisen sairaanhoidon ammattilaiset ovat jalkautuneet kouluihin. Toiminnan tarkoituksena on nuoren psyykkisten ongelmien varhaisempi tunnistaminen ja ennaltaehkäiseminen, nuorisopsykiatriseen erikoissairaanhoitoon lähettämisen tarpeen väheneminen ja huostaanottojen tarpeen ennaltaehkäisy. Työ tehdään nuoren lä-hiympäristössä eli kotona ja koulussa, jotta kynnys sitoutua yhteistyöhön on mahdollisimman matala. Turussa tämä hanke on toiminut seitsemässä eri koulussa, missä nuo tavoitteet on selkeästi saavutettu. Toiminta on tukenut myös koulujen moniammatillisuutta ja ollut tukena opettajien kasvatustyölle. Selkein onnistumisen mittari on kuitenkin se, että lähetteitä nuorten psykiatrian poliklinikalle on tehty aiempaa vähemmän. Jave on siis ennaltaehkäisyä ja varhaista puuttumista parhaimmillaan. Se on tuonut selkeää säästöä vähentämällä kallista erikoissairaanhoitoa ja tuonut apua ajoissa, ei vasta sitten kun ne kuuluisat kriteerit täyttyvät. Hanke on nyt loppumassa eikä sille näy jatkoa. Olisiko Turussa aika ottaa mallia esimerkiksi Raisiosta, missä toimintatapoja muuttamalla tehtiin lastensuojelussa miljoonan euron säästö. On kyse työn uudelleen järjestelyistä, järkeistämisestä ja kehittämisestä. Onnistuminen tuo lisäarvoa niin asiakkaille kuin työntekijöillekin ja selkeää taloudellista säästöä. Tarvitaan vain tahto tehdä toisin, löytyykö sitä?

Pansion asukaskuulemisia kaivataan

Turun Pansio on vireä lähiö niin asukkaiden, eri asumismuotojen kuin telakkatoiminnan ansiosta. Usein kuitenkin Pansion asukkaiden, niiden tärkeimpien, ääni on unohtunut kuunnella eri kaavamuutosten ja rakentamisen suunnittelussa. Tästä yhtenä esimerkkinä on omakotitalojen rajalle rakennettu koirapuisto, mikä ei ole paras sijainti talojen asukkaiden kannalta, eikä koiranomistajillekaan parkkialueen puuttumisen vuoksi. Koirapuistolle optimaalinen paikka löytyisi urheilukentän kupeesta nuorisotalon lähettyviltä. Suljetun, kosteusongelmaisen Pernon koulun alueelle suunnitellaan kaavamuutosta, mikäli suojelumääräykset sen sallivat. Kaavamuutoksessa sanotaan, että yhtenä vaihtoehtona on joko asuntotuotanto tai palveluasumisen laajentaminen koulun asemakaavan alueelle. Perno-Pansio alueella on jo kaksi palveluasumisen muotoa; Höveli ja Pansion hoitokoti. Tämä on erittäin hyvä asia ikääntyvän asukasryhmän kannalta. Alueen monimuotoisuuden säilyttämiseksi ei ole kuitenkaan mielekästä, että alueelle keskittyy ainoastaan yhden ikäryhmän palveluasumisen muotoja. Aluetta tulee kehittää nimenomaan eri asukas- ja ikäryhmät huomioon ottaen. Mikäli suojelumääräykset estävät uusiorakentamisen, niin koulun aluetta tulee kehittää asukkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Alustavasti on ajateltu koulun liikuntatilojen säilyttämistä ja tämä on ehdottomasti kannatettavaa. Kaupungissa on jatkuva pula liikuntatiloista ja – vuoroista. Liikuntatilojen kunnostaminen toisi arvokkaan lisäyksen tiloille ja alueen asukkaille se olisi tärkeää. Liikuntamahdollisuus omalla asuinalueella tukisi myös Eviva –hankkeen tavoitteita aktiivisuuden lisäämiseksi. Liikuntatilat palvelisivat eri ikäryhmiä ja samalla Pansion alakoulu voisi myös hyödyntää sitä. Alueelle se toisi myös positiivisen sävyn. Tilaa voisi kehittää myös monitoimitila-ajatuksella: kirjasto-nuorisotila-liikunta- ja erilaiset neuvontapalvelut saman katon alle. Meitä pansiolaisia ihmetyttää kuitenkin eniten se, että alueella riittää merenrantaa kilometreittäin, mutta se ei ole asukkaiden käytössä. Merenranta on kaavoitettu suurimmaksi osaksi satama-alueeksi ja on sen myötä aidattu edelleen, vaikka toiminta on osittain siirtynyt toisaalle. Kaupunki suunnittelee tosin, että rantaa voisi avata satama-alueen kaavan ulkopuolelle, mutta se ei palvele pansiolaisia, koska suoraa kulkuyhteyttä ei ole. Koivuluodon alue on ollut vuosikymmenet asukkaiden uimarantana ja ulkoilupaikkana, mutta nyt se on merivoimien suljettua aluetta. Koivuluoto aidattiin 1980 –luvulla ja perusteena käytettiin epäsäännöllisiä harjoituksia. Tuo peruste ontuu, koska siihen saakka alue oli ollut yhteiskäytössä ilman ongelmia. Kaupungin taholta lähestyttäessä on puolustusvoimat kieltäytynyt alueen avaamisesta. Tätä tulee harkita uudelleen. Vastarannalla Ruissalossa on vapaata rantaviivaa, mikä estää sen Pansiossa.