Yhtiöittämisen käytännön seuraukset

Turun Sanomat uutisoi 6.2.15, että Turku suunnittelee ammattikoulutuksen yhtiöittämistä. Viimeaikaisten kokemusten mukaan yhtiöittäminen on synonyymi toimintojen ja palvelujen alasajolle. Ammattiopetuksen yhtiöittäminen tarkoittaa siis sitä, että opiskelijat saavat vain minimiopetuksen ja opettajien määrää tulla vähentämään. Näin on tapahtunut kaupungin muiden toimintojen yhtiöittämisen kanssa. Kuntecilla on paine kymmenien irtisanomiseen, Arkea toimii minimillä tulostavoitteen saavuttamiseksi ja Kaupunginteatterilla käydään orkesterin suhteen yt –neuvotteluja. On vaikea uskoa, että ammattiopetuksen kohdalla kävisi toisin. Toiminnan tehostaminenkaan ei ole yhtiöittämisten ja ulkoistamisen myötä tehostunut, vaan ennemminkin byrokratisoitunut ja hidastunut. Tämä ei ole tekevien käsien syy, vaan he tekevät tuplamäärän töitä. Tämä näkyy siistijöiden alueiden kasvuna, kiinteistönhoitajien toimipisteiden lukumäärien kasvulla ja palkanmaksun takkuamisena Taitoa oy:n suuren työmäärän alla. Konkreettisimmillaan tämä näkyy siinä, että ennen koulun keittiöön ilmoitettiin mille päivälle tarvitaan retkieväät ja homma hoitui. Lisäkustannuksia ei tullut, koska sama määrä puuttui lounaalta. Tällä hetkellä asiasta tehdään tilauslomake, mikä lähetetään eteenpäin ja tämä tuottaa välillisiä kuluja. Saatikka se, että keskisuuren koulun joulupuuro maksaa parisataa euroa ekstraa, koska se ei sisälly sopimukseen. Tämä on pois suoraan koulun budjetista eli pois oppilailta. Samassa uutisessa vilauteltiin ryhmäkokojen kasvua. Se, että edelleen puhutaan ryhmäkokojen kasvusta ja integraatiosta vääristää koko opetuksen talousajattelun. Tämän sanataiteilun taakse on tosin hyvä pii-loutua ja välttää todellisten vaikutusten myöntäminen. Käytännössä koulut saavat tietyn määrän rahaa kalenterivuosittain, minkä perusteella rehtori tekee seuraavan lukuvuoden suunnitelmat. Mikäli tuo saatava summa on pienempi kuin edellisvuonna, niin se tarkoittaa sitä että opettajia on vähennettävä, josta seuraa tämä ryhmäkoon kasvu. Rahaa ei mistään yhtäkkisesti lisää lukuvuoden aikana tule. Ilman valtion ylimääräistä rahoitusta koulut olisivat syvällä nesteessä ja laittomassa tilassa. Jokaisella oppilaalla niin perus- kuin toisella asteella on oikeus kolmiportaiseen tukeen. Jos rahaa ja henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, niin se oikeus ei toteudu. Olisiko aika myöntää, että yhtiöittäminen ei ole onnistunut ja keskittyä toimivan kunnan toimintojen palauttamiseen. Keskiössä tulisi olla kuntalainen, ei konserni.

Koulutukseen panostaminen luo kasvua

Majaniemi kirjoittaa aiheellisesti (TS 26.1.15)siitä, että on avattava selkokielellä mitä konkreettisia toimenpiteitä talouden kasvu edellyttää. Teollisuuden rakennemuutos on ollut todellisuutta jo aikansa. Paperiteollisuus ei ole enää Suomen vientivaltti ja Nokian tarina on lopuillaan eli on panostettava uusiin alueisiin teknologiateollisuudessa. Teknologiateollisuudessa on otettu isoja harppauksia taantumasta huolimatta ja se kattaa edel-leen 50% Suomen viennistä ja täällä Varsinais-Suomessakin 47% koko alueen viennistä. Panostus ja kehittäminen tarkoittavat investointeja eli rahaa. Tähän ajattelumalliin ei sovi julkisen ja yksityisen sektorin vastakkainasettelu, vaan se vaatii molemminpuolista yhteistyötä. Yksityiseltä tarvitaan uskallusta investoida uusiin aluevaltauksiin kuten teolliseen internetiin ja digitaalisuuteen. Valtio voi olla mukana tukemassa uusia kasvuyrityksiä mm. pitkäjänteisillä veroratkaisuilla. Lisäksi tarvitaan koulutukseen panostamista. Ei riitä, että pelkästään tutkimukseen satsataan, vaan on nähtävä toisen asteen koulutuksen tärkeys tulevaisuuden tekijöissä. Koulutusjärjestelmän on pyrittävä reagoimaan teollisuuden muutoksiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi toisen asteen opettajien koulutukseen satsaamista uusilla kehittyvillä aloilla, sekä koulutuspaikkojen ja oppisopimuskoulutuksen lisäämistä. Laadukkaan perusopetuksen lisäksi on tunnistettava toisen asteen merkitys tulevaisuuden tekijöiden alustana.

Miljonäärin kyyneleet

Onvestin tj Maarit Toivanen-Koivisto ilmoitti syntymäpäivähaastattelussaan Helsingin Sanomissa muuttavansa kirjat Portugaliin Suomen perintöverotuksen vuoksi. Tämä aiheutti suurta tunneryöppyä sosiaalisessa mediassa. Twitter täyttyi niin puolesta kuin vastaan kommenteista. Muutama asiallinen kommentti löytyy onneksi perinteisistä viestintävälineistä. Esimerkiksi valtiovarainministeri Antti Rinne kommentoi, että "yritysten perintöverotukseen kohdistuu jo merkittäviä huojennuksia. Yksi niistä on maksuaikahuojennus, jolla perintöveron maksuaikaa voi venyttää viiteen vuoteen. Perinnöksi jätettyjä tuotannollisia yrityksiä tai maatiloja koskee myös maksuunpanohuojennus, joka tarkoittaa sitä, että verotus kohdistuu vain 40 prosenttiin perityn maatila- tai yritysvarallisuuden arvosta." Rinne tunnistaa kuitenkin ongelmakohdat ja esittää maksuhuojennuksen pidentämistä seitsämään vuoteen. Kerätyillä veroilla on katettu myös miljonäärin käyttämät liikennejärjestelyt, lasten ja oma koulutus, kouluterveydenhoito,kunnallistekniikka jnejne. Vaihtoehtona on julkisten palvelujen karsiminen, mikä tulisi myös ressukka-miljonäärille takuuvarmasti kalliimmaksi. Suurella osalla kommentoijista tuntuu olevan kadoksissa ymmärrys siitä, mitä kaikkea kerätyillä veroilla saa vastineeksi. Kadoksissa on myös kohtuullisuuden ymmärrys. Jos miljonääri maksaa sadastatuhannesta eurosta kuukaudessa 30 pinnaa veroja, niin hänelle jää vielä 70 000 euroa. Kun hiukan keskituloistakin paremmin ansaitseva, esim bruttona 4400 euroa, maksaa ansiotuloistaan tuon saman sisältäen esimerkiksi sijoitusasunnon päomaveron, niin hänen ansionsa ovat ovat 96% pienemmät kuin tuo 70 000e eli nettona noin 2700 euroa. Tuo keskituloinen pärjää sillä kuitenkin ihan ok. Entäs sitten ne 1900e/kktai alle ansaitsevat, jotka maksavat myös ansioveroja. Kun asiaa tarkastelee näillä realiteeteilla, niin on täysin pöyristyttävää, että miljonääri itkee verotustaan. Kunnioitan menestymistä eikä siitä ole syytä rangaista, mutta on yksinkertaisesti naurettavaa valittaa jos tilillä makaa useita satoja miljoonia.

Homeen viemät koulut

Olen onnekseni saanut työskennellä kouluissa, missä ei ole ollut sisäilmaongelmia. Valitettevan moni opekolleega sekä koulujen muu henkilökunta ja oppilaat ovat kuitenkin joutuneet altistumaan sisäilmaongelmille ja sitä kautta useille sairauksille. Tätä tapahtuu toki muissakin ammattiryhmissä, mutta olin tänään kokouksessa missä koulujen asiat taas konkretisoituivat. Ikävin puoli on tietenkin se, että ihminen voi sairastua homeen vuoksi krooniseen elinikäiseen sairauteen. Syynä vain ja ainoastaan huono rakentaminen ja tilojen puutteellinen hoito. Näillä homekouluilla on myös muita kerrannaisvaikutuksia. Elämme Turun kouluissa kokonaisbudjetissa eli rehtori saa järjestää opetuksen parhaalla katsomallaan tavalla koulun budjetin puiteissa. Tai sen budjetin mikä jää kiinteistökulujen ja it -laitteiden yms jälkeen käytettäväksi. Tähän mennessä koulutiojen vuokrissa ei ole kompensoitu näitä homeongelmia tai puutteellista hoitoa. Vuokra on sama on seinät kuivat tai läpimärät. Viimeisimpänä esimerkkinä sivistystoimi maksaa kolmen kuukauden vuokraa tilasta, mikä on käyttökiellossa. Otetaan kuvitteellinen esimerkki, jolloin koulussa alkaa keväällä sairasteluputki. Kuusi kymmenestä opettajasta ovat erilaisten hengitys-, ääni -ja silmäongelmien vuoksi useita päiviä, jopa viikkoja sairaslomalla. Puhumattakaan oppilaista. Koulussa on runsaasti sijaisia ja sijaispalkat menevät koulun budjetista, mihin rehtori on laskenut arviolta tietyn summan. Rehtori ei ole voinut olla tietoinen kiinteistön ongelmista, koska on pedagogi ja hallinnon tuntija, ei rakennusinsinööri. Kevään budjetista menee sijaiskuluja koko vuoden verran yllättävien sisäilmaongelmien vuoksi. Vaikka kouluvuosi kulkee lukuvuosittain, niin koulun budjetti suunnitellaan kalenterivuodeksi. Koska kevät on syönyt jo sijaiskulut, niin se tarkoittaa sitä että syksyllä on vhähemmän rahaa käytettävissä puolen vuoden sijaiskulujen verran ja siihen tarvitaan ainakin toinen mokoma lisää. Tämä tarkoittaa käytännössä siis sitä, että esimerkiksi määräaikaisten opettajien sopimksia ei ole varaa uusia. Laitetaan siis kaksi opettajaa kilometritehtaalle. Tämä taas tarkoittaa luokkien yhdistämistä eli suuria luokkakokoja. Toinen vaihtoehto on se, että koulussa ei käytetä sijaisi ollenkaan, vaan pidetään laitonta tilaa yllä ja hoidellaan kaikki sijaisuudet oman viran ohella. Rehtori sitten kirjoittelee aluehallintovirastoon selvityksiä asiasta ja pahimmassa tapauksessa istuu käräjillä asioita selvittämässä. Huono rakentaminen voi siis viedä opettajalta terveyden ja työt sekä oppilailta oikeuden asianmukaiseen opetukseen sekä rehtorin oikeusturvan.

Toimivaa lastensuojelua

Viime aikoina lastensuojelu ja lapsiin kohdistuneet väkivallan teot ovat olleet uutisotsikoissa. Keskustelu pyörii valitettavasti syyllisten hakemisessa ja siinä ketä tulee ymmärtää, ketä ei. On aika lopettaa jossittelu ja jeesustelu asian suhteen, sillä se ei auta yhtään ainoaa perhettä eikä pelasta yhtään ainoaa lasta. Se mikä auttaa, ja jopa mahdollisesti pelastaa, on teot. Näiden karmeiden lapsikuolema -uutisten jälkeen on herätty miettimään uusia toimintamalleja laajem-minkin sosiaalityön sisällä. Tällä hetkellä todellisuus on kuitenkin se, että lastensuojelun palvelut ovat käytettävissä vasta kun perheellä on asiakkuus eli kun kriteerit täyttyvät. Tällöin se useimmiten tarkoittaa jo jykeviä toimenpiteitä. Sosiaalityön paine on jälkihoidossa ja byrokratian valmistelussa. Meillä on taitavat sosiaalityöntekijät ja periaatteessa hyvään pyrkivä järjestelmä, mutta se kaatuu työmäärän alle. Ennen lastensuojelun asiakkuutta tulee olla mahdollisuus saada apua akuutteihin tilanteisiin, esimerkiksi keskusteluapua ja ennaltaehkäisevää perhetyötä. Ongelmat voivat olla monenlaisia vanhemmuuteen väsymisestä teini-iän myrskyjen aiheuttamiin ylilyönteihin. On pystyttävä vastaamaan näihin tarpeisiin. Koska kuntien sosiaalityö menee tällä hetkellä suurimmaksi osaksi korjaavaan työhön, niin tarvitaan rinnakkaisia matalan kynnyksen toimijoita. Tähän tarpeeseen onneksi vastaavat täällä Turussa järjestöpoh-jaiset toimijat kuten Ensi- ja turvakoti Luolavuoressa sekä SPR:n Nuorten Turvatalo Yliopistonkadulla. Keskeisten sijaintiensa vuoksi niihin on helppo mennä ja vastassa on ammattitaitoiset työntekijät ilman leimaavaa viranomaisstatusta. Nämä järjestöt tekevät pyyteetöntä hyvää yhteistyössä kaupungin sosiaalitoimen kanssa. Sieltä löytyy auttavat kädet, kuuntelevat korvat. On tärkeää huolehtia siitä, että nämä toimijat pystyvät jatkamaan toimintaansa jatkossakin. Nuorten Turvatalo palvelee niin nuoria kuin vanhempia. Siellä on mahdollisuus keskusteluapuun ja vertaistukeen ilman lastensuojelun asiakkuutta. Ensi- ja turvakoti auttaa kriisitilanteissa, elämänhallinnassa, antaa katon pään päälle ja ohjaa tarvittaessa muissa asioissa. Nämä ovat paikkoja mihin mennä kun ensimmäiset kriisin oireet ilmestyvät. Nämä ovat paikkoja, missä kuunnellaan ammattitaidolla ilman pelkoa leimautumisesta. Ei ole häpeä pyytää apua, on häpeä kieltää se. Näiden järjestöjen rahoitus tulee pääosin Raha-automaattiyhdistykseltä ja kunnalta. On ensiarvoisen tärkeää, että toiminta jatkuu ja sille on edellytykset. Tässä asiassa ei tule säästää, ellemme halua olla suuren laskun maksajia tulevaisuudessa. Sijoittamalla näiden toimijoiden työhön tehdään sijoitus parempaan, turvallisempaan huomiseen.

Heräsikö sinun sosiaalinen omatuntosi?

Sanna Marin herätteli kirjoituksellaan huono-osaisuudesta kollektiivista sosiaalista omaatuntoa. Ja ihan aiheellisesti. Tänään kiertelin naapurikunnan ostoskeskuksessa. Meitä oli paljon. Ja niin oli tavaraakin, joista suurin osa ei niin välttämättömiä. Takaraivossani oli tuo Marinin muistutus siitä, että paljon on myös niitä joilla ei tulisi mieleenkään tulla tuonne ostoskeskukseen, koska siihen ei ole varaa. On vara juuri ja juuri saada ruoka joka päivä pöytään. Raha menee perustarpeisiin kuten vuokraan ja ruokaan. Eikä tähän tarvitse olla työtön vaan ihan tavallinen palkansaaja. Asumiskustannukset ovat suuret erityisesti ruuhka-Suomen alueella ja se lohkaisee ison osan tuloista. Tarvitaan siis kohtuuhintaista vuokra-asumista. Välilliset verot vaikuttavat taas ruuan hintaan ja muihin kulutushyödykkeisiin. Eli kohtuullisuutta tarvitaan. Tarvitaan päätöksiä, joiden pohjana on tavallisen suomalaisen elämä. Tarvitaan ymmärrys tavallisesta arjesta sen vaatimuksineen. Päätösten pohjana on oltava tavallisen arjen realiteetit. Kaikkia ja koko maailmaa ei voi pelastaa, mutta tietoisuus siitä että maailma ei ole oikeudenmukainen on kannettava harteilla joka päivä. On pyrittävä hyvään, on pyrittävä oikeudenmukaisuuteen, on tunnistettava todellisuus ja yritettävä muuttaa sitä

Jyrkkä EI päivähoidon sijoittajayrityksille

Turussa ollaan tekemässä isoja ratkaisuja päivähoidon puolella. Viimeisten uutisten mukaan useita päiväkoteja ollaan kaupungin osalta lakkauttamassa ja sitä kautta sadoille lapsille tulee löytää uusi paikka. Kaupungissamme toimii toki eettisesti toimivia yksityisiä päiväkoteja, joista on hyviä kokemuksia omassakin perheessäni. Hoito oli laadukasta, eettisesti toteutettua ja siihen maailman aikaan kohtuuhintaistakin. Huolestuttavaa tässä tilanteessa on se, että nyt Turkuun on rantautunut sijoittajataustaiset päi-vähoitoyritykset. Aika on heille otollinen, koska maassamme velloo epäjohdonmukainen keskustelu julkisen alojen ylityöllistämisestä, mihin nimenomaan päivähoitopalvelutkin kuuluvat. Nämä yritykset säästävät henkilökunnasta ja toiminnasta. kaikki toteutetaan minimillä voittojen maksimoimiseksi. Hoidon laadun tulisi olla ensisijainen asia päivähoidosta puhuttaessa. Hoidon laadun takaa ammattitaitoinen, koulutettu työvoima eri kokemusvuosineen ja asianmu-kaiset tilat. Tämä kaikki löytyy kuntapalveluina, tosin tilojen ajanmukaisuuteen ei kaikissa yksiköissä päästä. Mitä tapahtuu sijoittajayhtiöiden rantautuessa Turkuun? Tippuuko hoidon ja tilojen laatu? Meneekö sijoittayhtiöiden etu kunnallisten toimijoiden edelle? Mihin jäävät verorahat? Mureneeko julkisten palveluiden pohja? Miten käy paikallisille yrittäjille? Valitettavasti tiedämme vastaukset, jos annamme nykyisen kehityksen jatkua. Nyt on isojen arvovalintojen paikka. Ei laiteta päiväkotihenkilökuntaa kilometritehtaalle. Taataan kaikille lapsille päivähoitopaikka. Tuetaan yhteistä hyvää. Annetaan esimerkiksi Kotkankadun päiväkodin oven käydä edelleen samaan tahtiin. Tuetaan julkisesti tuotettuja palveluja; palveluja joihin meillä kaikilla on varaa.