keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Uusi erityisopetusstrategia on tarpeellinen

Sari Anttila, PS, kirjoittaa TS 4.5.22, että Turku alkaa laatia koko kaupungin kattavaa erityisopetusstrategiaa. Päätavoite on lisätä sekä integraatiota että inkluusiota.” 


Onneksi vain ensimmäinen lause pitää paikkansa. Turussa tullaan kasvatus-ja opetuslautakunnan päätöksen mukaan laatimaan uutta erityisopetusstrategiaa, jossa katsotaan niin lasten kuin opettajien kannalta uusia toimivia ratkaisuja sekä resurssien tehokasta käyttöä. Tällä hetkellä siinä on paljon puutteita ja aikansa eläneitä toimintamalleja. Koulun jos minkä on syytä kehittyä ja katsoa tulevaisuuteen sekä jakaa oikeaa tietoa disinformaation sijaan.

Samassa yhteydessä mietitään myös uusien rakentuvien monitoimitalojen toiminnallisia tavoitteita lähikouluperiaatteen toteutumiseksi. Tuki voi toteutua myös lähikoulussa, kun siellä on riittävästi resurssia eli aikuisia. Moniammatillisuus nousee tässä myös voimakkaasti esille, jolloin erityisopetuksen osaajat tukevat vahvasti oppilaan tuen toteutumista ja keskitetyn palvelun osaamista voidaan tuoda lähikouluihin.

On myös selvää, että osa lapsista tarvitsee edelleen keskitetyn palvelujen koulupaikkaa. Niitäkään ei siis olla ajamassa alas.

Anttilan esittämä väite, että tavoitteena on lisätä nykymuotoista inkluusiota ja integraatiota ei siis pidä paikkaansa, vaan malleja tullaan kehittämään nykyisiä toimivimmaksi. Lautakunnnan päätös on avoimesti luettavissa , mistä em asiat on tarkastettavissa enemmän disinformaation välttämiseksi. 
Päätöksessä lukee myös, että strategian valmistelussa osallistetaan asiantuntijat eli koulujen henkilökunta ja tehdään lapsivaikutusten arviointi. Tämä tarkoittaa sitä, että asiaa tarkastellaan laajasti ja yhtenä osiona on opettajan työkuorman jakautuminen oppilaan edun rinnalla. 

Tuen mallien tarkastelu tuo myös uutta näkökulmaa kirjoituksessa mainittuun segregaatioon, mikä ei kuitenkaan ole pelkän maahanmuuttopolitiikan ilmentymä kuten Anttila viittaa. Segregaatio on paljon laajempi  ilmiö, minkä vähentämiseen koulu on juuri paras paikka vaikuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti