Se todellinen Perno-Pansio

HS:n Sunnuntai-liitteessä 14.10 oli juttu ”Telakan varjossa.”
Pansiolaisena olisin toivonut toistakin näkökulmaa. Meillä asuu rinnakkain hyvin erilaisia ihmisiä yhteen hiileen puhaltaen. Asukastoiminta on aktiivista ja alueella on viime aikoina tapahtunut paljon. Juttu on puhututtanut paljon meitä alueen asukkaita ja aiheuttanut  mielipahaa pitkäaikaisille tavallisille, työssäkäyville asukkaille, joita kuitenkin suurin osa meistä on. Työttömyys on aina tragedia, sillä ei tulisi mässäillä.
Ymmärrän lähtökohdan, että raflaavampi juttu saadaan näistä lieveilmiöistä. On myös hyvä, että jutussa nousee esiin se, että telakkatyöläisillä ei ole kiinnekohtaa Suomeen ja se näyttäytyy välinpitämättömyytenä ympäristöä kohtaan, tuo mukanaan yksinäisyyden tilalle päihteet jnejne. Jutussa mainittu pubi on virolaisomistuksessa ja asiakaskunta pääosin samalta suunnalta. Se ei kerro Pansiosta tai pansiolaisista, se kertoo surullista tarinaa alle työehtosopimuksen sopimusten tekevistä pienipalkkaisista duunareista. Inhorealistiset kuvat tukevat negatiivista mielikuvaa.
Telakan kotimaisen työn työllisyysaste on tällä hetkellä enää hiukan reilu 40%. Alueelle on yritetty parikin kertaa rakentaa Olkiluodon tapaisia parakkikyliä, mutta niin työläisten kuin alueen onneksi ne on saatu torpattua. Olkiluoto antaa surullisia esimerkkejä siitä, miten segregaatio toimii.
Itse näen Pansio-Perno -alueen voimakkaana yhteistoiminnan paikkana. Meillä tunnetaan toisemme ja pidetään huolta yhteisesti alueen asioista ja asukkaista. Alueella on mahdollisuus päästä rantaan toisin kuin jutussa väitetään. Asukkaiden sitkeän toiminnan tuloksena vuosi sitten avattiin laituri, mistä pääsee niin uimaan kuin kalastamaan. Perno-Pansio –alueella on suojeltu Bryggmanin suunnittelema asuinalue ja meitä ympäröi laajat tammimetsät. Asumme meren äärellä, loistavien ulkoilumaastojen vieressä.
Olen usein todennut, että milloinkahan grynderit tajuavat, että meillä on Pansiossa alue kuin Helsingin Kallio lisättynä meren läheisyydellä ja upeilla luontoarvoilla. Toivottavasti Helsingin Sanomien luoma vääristynyt kuva ei vaikuta alueen kurjistumiseen ja kiinteistön hintojen laskuun.

Jalkautuva ja verkostoituva moniammatillinen työ oppilaitoksissa

Turun Sanomat uutisoi 6.8.18 kaupungissa kesäkuussa tehdystä päätöksestä psykiatristen sairaanhoitajien jalkauttamisesta kouluihin.  Tämä oli erityisen hieno uutinen oppilaitosten kannalta, sillä nostimme asiaa koulupuolella esiin jo alkuvuodesta 2016 Kaste II –hankkeen loppuessa.

Kaste II- hanke oli sosiaali- ja terveysministeriön pääohjelma, jonka tarkoituksena on uudistaa ja johtaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa (STM 2014). Hankkeen tavoitteena on kehittää ja juurruttaa uudenlaisia tapoja palveluiden tuottamiseen.

Yhtenä näistä oli ohjelman sisällä toteutettu Jave –hanke ( jalkautuva ja verkostoituva oppilashuolto)  minkä pääasiallinen tarkoitus oli olla tukena ja linkkinä koulun, kodin, sosiaalihuollon ja terveydenhuollon välillä. Tässä mallissa psykiatrisen sairaanhoidon ammattilaiset olivat jalkautuneet kouluihin.

Turussa jave –toimintaan pääsi mukaan Puropellon yläkoulu.

Toiminnan tarkoituksena oli nuorten psyykkisten ongelmien varhaisempi tunnistaminen ja ennaltaehkäiseminen, nuorisopsykiatriseen erikoissairaanhoitoon lähettämisen tarpeen väheneminen ja huostaanottojen tarpeen ennaltaehkäisy. Työ tehdään nuoren lähiympäristössä eli kotona ja koulussa, jotta kynnys sitoutua yhteistyöhön on mahdollisimman matala. Toiminta tuki myös koulujen moniammatillisuutta ja opettajien kasvatustyötä. Selkein onnistumisen mittari javessa oli kuitenkin se, että lähetteitä nuorten psykiatrian poliklinikalle tehtiin aiempaa vähemmän. Tästä syntyi niin taloudellista kuin psyykkistä etua niin kunnalle kuin yksilölle ja perheille

Opettajan koulutus tähtää aineen opettamiseen ja kasvatukseen, ei niinkään erityistarpeisiin, joihin tarvitaan sosiaali- ja terveyspuolen asiantuntijuutta. Opettajan tulee saada käyttää ammattitaitoansa siihen, mihin hän on kouluttautunut ja on oppilaan oikeus saada terveys- ja sosiaalipalveluja henkilöiltä, joilla on siihen asiaan pätevyys.

Koulun todellinen moniammatillisuus tarkoittaa sitä, että palvelut ovat koulussa, siellä missä lapset ja nuoret ovat. Palvelut tulee tuoda lähelle ja luopua pois lähettämisen kulttuurista, mikä on valitettavan usein yleinen toimintatapa.

Kun työ tulee lähelle nuorta ja perhettä, niin säästytään monelta välilliseltä kustannukselta. Verkostoituvan työn yhtenä puolestapuhujana on myös se, että näin perheet tavoitetaan ja nuorten tilanne kartoitetaan nopeammin. Kustannustehokkuuden lisäksi se on inhimillisempää, koska toiminta on keskitetympää eikä apua haeta usealta eri sektorilta useiden eri ihmisten kanssa. Verkostoituva työ tuo mukanaan jäsenneltyä toimintaa, minkä ensisijainen tavoite on saada apua perille riittävän nopeasti ja fokusoituneesti.

On hienoa, että kouluja ja nuoria kuunneltiin tässä asiassa.